Madridin ilmastokokouksen neuvottelut jatkuvat yhä

YK:n ilmastokokouksen neuvottelut Madridissa venyivät lauantaille, mutta kokouksen lopputulos näyttäisi jäävän kauaksi siitä, mitä ilmastoaktivistit ovat peräänkuuluttaneet. Aamuyhdeksän aikaan pidettiin puheenjohtajien tilannekatsaus, jossa ensimmäistä kertaa esitettiin teksti, johon kaikki neuvottelujen osiot oli koottu yhteen.

Kokouspaikalla neuvotteluja seuranneen ympäristöjärjestö WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahusen mielestä nykyistä päätöslauselmaa on mahdotonta hyväksyä.

–  Ehdotus sivuuttaa täysin kansalaisten ilmastohuolen ja tieteen viestin siitä, missä tilanteessa ollaan. Viittaukset ilmastotoimien kunnianhimon tason nostoon ovat ennätyksellisen heikot. Kahden viikon ajan maat ovat täällä toistaneet yksi toisensa perään, kuinka kaikkien pitää tehdä enemmän ja nopeammin. Mutta kun siihen pitäisi sitoutua, alkaa valtioiden jarruttelu, hän kommentoi tiedotteessa.

Rahusen mielestä puheenjohtajan tulisi tehdä uusi ehdotus, joka sisältää vahvan ja selkeän viestin ilmastotavoitteiden korottamisesta tieteen vaatimalle tasolle hyvissä ajoin ennen ensi vuoden Glasgow’n ilmastokokousta.

Ilmastokokouksen oli tarkoitus päättyä jo perjantai-iltana.

Kiistakysymyksinä muun muassa päästövähennysten laskutapa

Madridissa on ollut tarkoitus sopia Pariisin ilmastosopimuksen vielä auki olevista asioista. Neuvotteluissa ovat olleet vastakkain etenkin maat, jotka eivät halua kiristää päästötavoitteitaan enempää lähiaikoina, ja maat, jotka vaativat kunnianhimoisempia ilmastotavoitteita.

Neuvotteluissa erimielisyyttä on esimerkiksi päästövähennysten laskutavasta, josta ainakin Brasilia on ollut EU:n kanssa eri linjoilla.

Ruotsin ympäristö- ja ilmastoministeri Isabella Lövin ei lauantaiaamuna ollut toiveikas.

–  Tilanne ei näytä ratkenneen yön aikana, ja nyt odotamme päivitystä chileläiseltä puheenjohtajistolta, Lövin muun muassa sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Yksi kysymys myös on, pystyvätkö maat löytämään yhteisymmärryksen ilmastotavoitteiden nostamisesta, jotta Pariisin sopimuksen päämäärä voidaan saavuttaa. Vielä myöhään eilisiltana maat tappelivat muotoiluista, TT kertoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Jamaikan lähistöllä maanjäristys, tsunamia pelätään

Valkoisen talon hengellinen neuvonantaja kohun keskellä – puheet "saatanallisten kohtujen" abortoinnista olivat monelle liikaa

EU-maiden kansalaisia lennätetään pois koronaviruksen riivaamasta kaupungista Kiinasta

Palestiinalaisjärjestöt tuomitsivat Trumpin rauhansuunnitelman – Britannian mukaan kyseessä on vakava yritys kohti rauhaa, Venäjä kehotti kahdenvälisiin neuvotteluihin

Finnair peruu lentonsa Pekingin Daxingiin sekä Nanjingiin maaliskuun loppuun asti – syynä koronavirus

Tutkija: Valko-Venäjä ei liiku mihinkään EU:n ja Venäjän välissä – Valko-Venäjän ja Venäjän suhde on pattitilanteessa, mutta lähentymisen länteen taas estää presidentti Lukashenkon haluttomuus uudistuksiin

Analyysi: Koronaviruksesta on esitetty kovia väitteitä ilman todisteita – se pitäisi vielä selvittää, mikä on Wuhanissa toimivan korkean riskin viruslaboratorion rooli epidemiassa

Israelin Netanjahu ei vaadikaan syytesuojaa korruptiosyytöksiltä

Trumpin puolustustiimi ei kommentoinut Boltonin väitteitä, vaan keskittyi hyökkäämään Bidenia vastaan

Kolumni: Holokaustiin liittyy velvollisuus muistaa – vai velvollisuus ajatella?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.