Mafian epäillään huijanneen miljoonien arvosta EU-tukia Sisiliassa

Italian poliisi kertoi keskiviikkona paljastaneensa suuren huijauksen, jossa mafian epäillään vieneen liki kymmenen miljoonaa euroa sisilialaisille maanviljelijöille tarkoitettuja tukirahoja sitten vuoden 2013. Poliisin kerrottiin ottaneen kiinni liki sata ihmistä huijauksen tiimoilta.

Pidätettyjen joukossa olivat kahden mafiaperheen johtajat, yrittäjiä, notaari sekä virkamiehiä, joiden tehtävänä on ollut ohjata tukirahoja maanviljelijöille. Mafia pääsi käsiksi tukirahoihin väittämällä omistavansa maa-alueita, jotka todellisuudessa olivat julkisessa omistuksessa.

Kiinni otetuista noin puolet pidätettiin ja loput pantiin kotiarestiin odottamaan jutun etenemistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.