Maolaiset jatkoivat protestiaan Nepalissa

Nepalissa jatkui maanantaina maan seisauttanut yleislakko. Sunnuntaina alkanut lakko piti edelleen kiinni kaupat, koulut ja virastot. Myös liikenne oli lamassa maan pääkaupungissa Kathmandussa.

Maolaiset pyrkivät lakolla pakottamaan maan hallituksen eroamaan.

- Lakkomme on rauhanomainen, mutta jollei sopua löydy, meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kapinoida, sanoi protestiin osallistuva maolainen Chetan Sapkota.

Maolaiset päästivät maanantaina kaduille vain ambulanssit, jätteenkuljetusautot ja toimittajat. Tavallisia kansalaisia kehotettiin pysymään kotona. He pääsivät kuitenkin illalla kahdeksi tunniksi ostoksille.