Mikä tappoi satoja norsuja Botswanassa? Yksi norsu käveli ympyrää, vaikka muut laumasta yrittivät auttaa sitä – kuolinsyystä ei mitään käsitystä

Botswanan Okavangojoen suistossa on viime viikkojen aikana löydetty liki 400 kuollutta norsua, kertoo maan kansallispuistovirasto. Eläinten kuolinsyy on toistaiseksi tuntematon.

Viraston johtaja Cyril Taolon mukaan salametsästäjiä ei epäillä, koska kuolleiden norsujen syöksyhampaat ovat olleet tallella. Myös pernarutto on voitu sulkea pois.

Eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Botswanassa elää enemmän norsuja kuin missään muualla maailmassa, arviolta 130  000.

Ensimmäiset norsukuolemat todettiin toukokuussa, kun viranomaiset löysivät 12 kuollutta norsua kahden kylän alueella maan luoteisosassa. Norsujen suojelun puolesta työskentelevä hyväntekeväisyysjärjestö Elephants Without Borders (EWB) on kerännyt tietoja kaikkiaan 365 kuolleesta norsusta.

EWB epäilee, että norsuja on kuollut alueella noin kolmen kuukauden ajan. Kuolleiden eläinten joukossa on kaikenikäisiä norsuja, ja sekä uroksia että naaraita. Järjestön mukaan norsuja saattaa lähiaikoina kuolla lisää. Monet alueen elävistä norsuista ovat olleet huonossa kunnossa, nälkiintyneitä ja apaattisia. Osalla on vaikeuksia liikkua.

–  Yksi norsu löydettiin kävelemästä ympyrää, kyvyttömänä muuttamaan kulkusuuntaansa, vaikka muut lauman norsut yrittivät auttaa sitä, järjestö kirjoittaa raportissaan.

Guardianin mukaan liikkumisvaikeudet saattavat viitata jonkinlaiseen hermostolliseen häiriöön, mutta syistä ei ole tietoa.

Näytteitä kuolleista norsuista on lähetetty Etelä-Afrikkaan, Zimbabween ja Kanadaan testattaviksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Yön uutiskooste: Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, sanoo tiedusteluviranomainen

"Se olisi aivan kuin ydinpommi" – Hizbollahin johtaja haaveillut jo vuosien ajan ohjusiskusta Haifan sataman ammoniakkivarastoon

Hongkongin kauppaministeri: USA:n pakotteet ovat raakalaismaisia ja kohtuuttomia

CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin – yhtiön edustajan mukaan lähetysten katoaminen matkan varrella ei ole tavallista

Mauritius julisti hätätilan mahdollisen ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen

Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, arvioi Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen – Venäjä taas on ottanut tähtäimeensä demokraattien Bidenin

Matkustajakone suistui kiitotieltä ja katkesi kahtia Intiassa – ainakin 17 kuollut, kymmeniä loukkaantunut

Yhdysvallat asettaa pakotteita Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lamille –  katsoo Lamin heikentäneen Hongkongin autonomiaa

Norja suosittelee kansalaisiaan välttämään kaikkea ulkomaanmatkailua – epidemia kiihtyy nyt Euroopassa, Aasiassa ja Oseaniassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.