Mitt Romney voitti niukasti Mainen esivaalin

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Mitt Romney sai nyt lohtua taannoiseen tappioputkeensa, kun hän voitti Mainen osavaltion vaalikokoukset. Romney hävisi tiistaina Missourin, Minnesotan ja Coloradon vaalikokoukset Rick Santorumille.

Romneyn voitto Mainessa oli hyvin niukka: hän sai 39 prosenttia äänistä, kun toiseksi tullut texasilaissenaattori Ron Paul sai 36 prosenttia. Lisäksi pieni osa Mainen vaalikokouksista on yhä pitämättä.

Paulin mukaan hänen tappionsa olikin niin niukka, että "tulos oli oikeastaan tasapeli".

- Mainen äänestäjät ovat lähettäneet tänään selvän viestin: Valkoiseen taloon on saatava joku järjestelmän ulkopuolelta. Konservatiivi, joka on koko elämänsä ollut yksityisen sektorin palveluksessa. Henkilö, joka lopettaa Washingtonin järjettömän verotuksen, lainaamisen ja tuhlauksen kierteen sekä loputtoman byrokratian, Romney uhosi.

Seuraavat esivaalit pidetään runsaan viikon kuluttua Arizonassa ja Michiganissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.