NBC: Donald Trumpin tavanneen Bill Gatesin mukaan presidentti vaikutti rokotevastaiselta ja puhui itsestään kolmannessa persoonassa

Microsoft-miljardööri Bill Gates kertoo tapaamisistaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa NBC-kanavan haltuunsa saamalla videolla. Video on kuvattu tilaisuudessa, jossa Gates puhui hyväntekeväisyyssäätiö Gates Foundationin henkilöstölle.

Gates sanoi menneensä tapaamaan Trumpia ensimmäisen kerran joulukuussa 2016, kun tämä oli jo valittu presidentiksi.

Trump oli jo aiemmin tavannut Gatesin Jennifer-tyttären hevospiireissä: Jennifer Gates on esteratsastaja, ja Trump puolestaan on järjestänyt hevosshow'ta Floridassa.

– Oli oikeastaan aika pelottavaa, kuinka paljon hän tiesi tyttäreni ulkonäöstä. (Vaimoni) Melinda ei pitänyt siitä myöskään, Bill Gates sanoi.

Microsoft-mies tapasi Trumpin toistamiseen maaliskuussa 2017. Molemmilla tapaamiskerroilla hän kannusti presidenttiä ottamaan isompaa roolia tieteen ja innovaatioiden saralla. Gates ehdotti, että Trump edistäisi HIV-rokotteen kehitystyötä.

– Molemmissa tapaamisissa hän kysyi, että eivätkö rokotteet ole huono juttu. Hän harkitsi komission perustamista rokotteiden haittavaikutusten selvittämiseksi.

Trump myös tiedusteli Gatesin mukaan molemmilla kerroilla HIV:n ja HPV:n (papilloomavirus) eroa.

Gates sanoo yllättyneensä, että Trump puhui itsestään kolmannessa persoonassa.

– Kun kävelin sisään, hänen ensimmäinen lauseensa yllätti. Hän sanoi, että "Trump on ymmärtänyt, ettet pidä siitä, mitä Trump tekee", Gates kertoi ja yleisön valtasi naurunremakka.

Asiasta kertoi Suomessa ensin Uusi Suomi.