Netanjahu hajotti hallituksensa kiistojen takia

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tahtoo hajottaa maan parlamentin.

Oikeistolaista Likud-puoluetta johtava Netanjahu erotti tänään hallituksensa valtiovarain- ja oikeusministerit. Netanjahun mukaan keskustapuolueisiin kuuluvat oikeusministeri Tzipi Livni ja valtiovarainministeri Yair Lapid ovat hyökänneet toistuvasti hallitusta ja pääministeriä itseään vastaan.

- En enää siedä oppositiota hallituksessani, Netanjahu totesi kannanotossaan.

Netanjahu on sanonut haluavansa, että parlamentti hajotetaan ja uudet vaalit pidetään niin pian kuin mahdollista.

Netanjahua lähellä olevat lähteet ovat kertoneet uutistoimisto AFP:n mukaan, että parlamentin on määrä äänestää alustavasti hajottamisestaan huomenna. AFP:n lähteiden mukaan äänestys puoltanee Netanjahun vaatimusta uusista vaaleista.

Uudet vaalit voitaisiin pitää aikaisintaan ensi maaliskuussa.

Israelin hallituksen kiistojen taustalla ovat erimielisyydet budjetista sekä kiista Israelin juutalaisvaltion aseman vahvistamisesta laissa. Osa israelilaisista pitää lakimuutosta maan arabivähemmistölle haitallisena.

Hallituksen kriisi saavutti lakipisteensä eilen, kun neuvottelut Netanjahun ja Lapidin välillä kariutuivat.

Alkujaan Netanjahun vuonna 2013 muodostetun oikeistokoalition oli määrä olla vallassa vuoteen 2017. Uudet vaalit oli aiemmin määrä pitää vasta marraskuussa 2017.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Ruotsissa vain yhdeksän uutta koronakuolemaa

Ruotsin korkein oikeus: Opettaja ei loukannut oppilasta nostaessaan hänet pois käytävää tukkimasta

Englanti avaa oviaan yli 50 maasta saapuville matkustajille – Suomi listalla, Ruotsi ei

Kun Trump ja Putin keskustelevat, toinen on shakkimestari ja toinen harrastelija – USA:n presidentin iskulauseen pitäisi olla Venäjä ensin

Toimittaja Jamal Khashoggin murhaoikeudenkäynti alkoi Turkissa ilman syytettyjä

Ranskan uudeksi pääministeriksi nousee Jean Castex – hallintoasiantuntija sai ensimmäisen ministerinpestinsä

Hongkongissa nostettiin ensimmäiset syytteet turvallisuuslain rikkomisesta – hongkongilaiset putsaavat kiireisesti sometileiltään Kiinaa arvostelevia kirjoituksia

Yön uutiskooste: Yliopistojen mukaan opiskelijavalinta meni niin hyvin, kuin poikkeusoloissa on mahdollista, Yhdysvalloissa jälleen rikki tartuntaennätyksiä

Yhdysvalloissa todettiin vuorokaudessa yli 53  000 koronavirustartuntaa – edeltävän päivän ennätys meni heti rikki

Seurapiirijulkimo Ghislaine Maxwellille useita syytteitä alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – Prinssi Andrew ei ole suostunut kuultavaksi seksiskandaalista

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.