Netanjahu hyökkäsi Irania vastaan, esitteli pudotetun lennokin palasta

Netanjahu varoitti Israelin iskevän, jos Iran yrittää luoda sillanpääaseman Syyriaan.

Lähi-itä näyttää olevan alue, missä maita eivät niinkään yhdistä yhteiset edut kuin yhteinen vihollinen. Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun ja Saudi-Arabian ulkoministerin Adel bin Ahmed al-Jubeirin kuvailut Iranin uhkasta olivat Münchenin turvallisuuskokouksessa sunnuntaina kuin samasta puusta veistettyjä.

Molempien mielestä Iran tukee terrorismia ja kylvää alueellista epäsopua sen ydinohjelmasta solmitun kansainvälisen sopimuksen suojissa. Netanjahu myönsikin, että Israelin suhteet arabimaihin näyttävä uudessa tilanteessa yllättäen kohentuneen.

– En olisi uskonut näkeväni tällaista elinaikani, Netanjahu sanoi.

Iran on hänen mukaansa suurin uhka maailman turvallisuudelle eikä Israel salli Iranin muodostavan sillanpääasemaa Syyriaan. Sanojensa vakuutena Netanjahu esitteli metallinpalasta, joka hänen mukaansa oli peräisin Israelin ilmatilassa alasammutusta iranilaisesta lennokista.

– Me toimimme, jos on tarpeen, emmekä vain meitä vastaan hyökkääviä Iranin sijaistaistelijoita vastaan mutta myös Irania itseään vastaan, Netanjahu uhkasi.

"Iran ei pyri ylivaltaan"

Israelin pääministeri odotti, että hänen jälkeensä puhunut Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kiistää kaiken.

– Hän valehtelee elegantisti, Netanjahu myönsi.

Zarif ei kuitenkaan antautunut sanasotaan, vaan totesi Netanjahun esiintymisen olleen sellaista "sirkusta", ettei se edes ansaitse vastausta. Hän kiisti Iranin tavoittelevan ylivalta-asemaa Lähi-idässä tai Persianlahden alueella.

– Se ei ole meidän etumme mukaista ja – ollaanpa realisteja – eihän se ole edes mahdollista, Zarif sanoi.

Hän toisti jo viime vuonna esittelemänsä Iranin ehdotuksen neuvotteluista uudesta turvallisuusjärjestelmästä Persianlahden alueelle. Tämä voisi pitää sisällään luottamusta lisääviä toimia ja myöhemmin jopa hyökkäämättömyyssopimuksen.

Saudi-Arabian ulkoministerin puheesta päätellen neuvottelupöytään pääsyä on turha toivoa.

– Iranin on muutettava käyttäytymistään, al-Jubeir vaati.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskinäisen haukkumisen kerho?

Iranin ulkoministeri: Netanjahun puhe oli sirkusta, joka ei ansaitse edes vastausta

Münchenin turvallisuuskonferenssi päättyy, esillä Lähi-itä ja USA:n ulkopolitiikka

Sauli Niinistö: Ukrainan sota on Euroopan suurin ongelma

Uusimmat

Ulkomaat

Varoitus Britanniassa – koronan toinen aalto voi vaatia 120  000 henkeä

Kiina syyttää Hongkongin demokratialiikettä vallankumouksen lietsonnasta

Ranskan kansallispäivän sotilasparaatista luovuttiin koronan takia – Presidentti Macron linjaa loppukauden suunnitelmiaan

Yhdysvaltain ja Kiinan kiista kärjistymässä entisestään: ulkoministeri Pompeo kutsui Kiinan aluevaatimuksia laittomiksi, Kiina syyttää Yhdysvaltoja alueellisen rauhan horjuttamisesta

Salainen kirjeenvaihto valottaa tarinaa Australian "suurimman poliittisen ja perustuslaillisen kriisin" takana: Kuningatar Elisabet tiesi, että kenraalikuvernööri harkitsi pääministerin syrjäyttämistä 1970-luvulla

Yhdysvalloissa 5,4 miljoonaa ihmistä menetti sairausvakuutuksen koronapandemian seurauksena, käy ilmi tuoreesta arviosta

Ulkoministeri Haavisto toivoo Puolan presidentin huomioivan myös vähemmistöön jääneiden kannat

EU-maa Puola on matkalla kohti yhä autoritaarisempaa ja jakautuneempaa valtiota, uskoo asiantuntija – "Tämänkaltaista järjestelmää ei enää äänestetä kumoon"

Nelson Mandelan diplomaattitytär Zindziswa Mandela kuoli – "Hän palveli Etelä-Afrikkaa hyvin"

Puolan vaaleja leimasivat vaalitarkkailijoiden mukaan vihamielisyys ja median puolueellisuus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.