New Hampshire äänestää kokoaan suuremmissa demokraattien esivaaleissa – valtakunnallisessa kannatuksessa kärkeen on noussut Bernie Sanders

Pienessä New Hampshiren osavaltiossa äänestäjät ovat tiistaina suunnanneet muun muassa kaupungintaloille, paloasemille ja koulujen liikuntasaleihin valitsemaan suosikkiaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivistä.

Osavaltiossa on vain vähän toista miljoonaa asukasta, mutta sen merkitys ei ole vähäinen. Lähes aina puolueensa esivaalit New Hampshiressa voittanut ehdokas on päätynyt Valkoiseen taloon. Toisaalta huono menestys siellä on monesti merkinnyt lopun alkua toiveikkaille kandidaateille.

Osavaltion esivaaleissa ennakkosuosikkina on tuoreimpien mielipidetiedusteluiden perusteella Vermontin senaattori Bernie Sanders, joka voitti osavaltion esivaalin myös neljä vuotta sitten. Demokraattiseksi sosialistiksi julistautunutta Sandersia aikoi äänestää myös 39-vuotias juristi Mike Schowalter, joka kertoo yleensä kannattavansa vapaita markkinoita ja valtion pientä roolia.

–  Vaikuttaahan se vähän oudolta, mutta monista moni asia maassamme on tällä hetkellä rikki, Schowalter perusteli uutistoimisto AFP:lle.

Tulosta on kuitenkin vaikea ennustaa, sillä New Hampshiressa äänensä saavat antaa myös sitoutumattomat, joita on enemmän kuin demokraatteja tai republikaaneja.

Myös Buttigieg ja Bloomberg nosteessa

Sanders vaikutti olevan hyvässä nosteessa myös koko maassa. Real Clear Politicsin tuoreen mielipidekyselyiden yhteenvedon mukaan Sandersilla on nyt demokraattien ehdokkaista suurin kannatus, valtakunnallisesti 24 prosenttia. Kannatus on nelisen prosenttiyksikköä suurempi kuin aiemmassa koosteessa.

Toiseksi eniten kannatusta on entisellä varapresidentillä Joe Bidenilla. Häntä tukee liki 20 prosenttia kantansa kertoneista. Bidenin kannatus on tosin huvennut lyhyessä ajassa selvästi, ja kannatuskäyrä on jyrkässä laskussa.

Vaalikiertueen avauksen Iowassa täpärästi demokraateista voittanut Pete Buttigieg on kyselyn mukaan selvässä nousussa myös valtakunnallisesti. Kannatusprosentti on nyt lähes 11.

Myös upporikkaan liikemiehen Michael Bloombergin kannatuskäyrä näyttää yleisesti ottaen nousevalta. Bloomberg on ilmoittanut keskittyvänsä erityisesti suurten ja vaa'ankieliosavaltioiden esivaaleihin, joten hänen todellinen kannatuksensa selviää vasta maaliskuun alun supertiistain jälkeen.

Elizabeth Warrenin kannatus näyttää vakiintuneen 14–15 prosentin paikkeille. Muut demokraattien ehdokkuutta tavoittelevat jäävät jo selvästi kärkijoukosta.

Kannatuslukemat muodostuvat useamman helmikuussa tehdyn kyselyn keskiarvoista.

Vaalikokouksia ja esivaaleja pitkin kevättä ja alkukesää

Esivaalit alkoivat viime viikolla Iowassa pahasti takkuillen.

Vaalikokouksia ja esivaaleja järjestetään pitkin kevättä ja alkukesää. Presidenttiehdokas valitaan puoluekokouksessa, joka järjestetään 13.–16. heinäkuuta Wisconsinissa, mutta todennäköisesti demokraattien ehdokas on selvillä jo ennen sitä.

Presidentinvaalit järjestetään 3. marraskuuta. Presidentinvaalien voittaja vannoo virkavalan 20. tammikuuta ensi vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.