Norjalaisyhtiö hävisi valtiolle oikeudessa jutun vakoojarekrytoinneista

Norjalainen Ölen Betong -yhtiö ei saa valtiolta vahingonkorvauksia vakoojien rekrytointiyritysten aiheuttamien menetysten takia. Oslon käräjäoikeuden mukaan Norjan sotilastiedustelu tai turvallisuuspoliisi PST ei ole vastuussa tapahtuneesta. Yhtiön johtajan mukaan tuomiosta todennäköisesti valitetaan.

Ölen Betongin mukaan se menetti viranomaisten toiminnan takia vuosia 2007–08 tekemänsä miljoonainvestoinnit Murmanskin alueelle Venäjällä. Betoniyhtiön asianajajan mukaan Norjan turvallisuuspoliisi ja tiedustelupalvelu olivat yrittäneet rekrytoida kahta yhtiön työntekijää, mutta yhteydenotot paljastuivat Venäjän tiedustelupalvelulle FSB:lle.

Miehet pidätettiin Murmanskissa muutama vuosi sitten, ja he saivat lopulta pitkän porttikiellon Venäjälle. Samalla betoniyhtiön aiemmat investoinnit menivät hukkaan. Yhtiö vaati valtiolta 140 miljoonan kruunun (noin 13 miljoonan euron) vahingonkorvauksia.

Aiemmin tässä kuussa pidetyssä oikeudenkäynnissä kuultiin todistajana myös Venäjällä vakoilusta tuomittua entistä norjalaista rajavartijaa Frode Bergiä. Hänen mukaansa Venäjän tiedustelulla on hyvä kuva siitä, mitä rajan takana Norjan Kirkkoniemessä tapahtuu.

Moskovassa liki kaksi vuotta vankeudessa ollut Berg armahdettiin viime syksynä, ja hän palasi kotimaahan osana vankienvaihtoa.

–  Moskovassa ollessani sain useita todisteita siitä, että Venäjän tiedustelu valvoo tiettyjä avainhenkilöitä Kirkkoniemessä, paikkakunnalla pitkään asunut ja työskennellyt Berg sanoi oikeudenkäynnin yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vakoilusta tuomittu Frode Berg: Venäjän tiedustelu valvoo avainhenkilöitä Norjan Kirkkoniemessä

Epäonnistuneet vakoojarekrytoinnit aiheuttivat jättimenetyksiä norjalaisyhtiölle – vaatii Norjan valtiolta lähes 14 miljoonan korvauksia