Norjan moskeija-ampumisesta epäillyn asunnosta kuolleena löytynyt oli epäillyn sisarpuoli

Norjan moskeija-ampumisesta epäillyn miehen asunnosta löytynyt kuollut nainen oli epäillyn ampujan 17-vuotias sisarpuoli, poliisi kertoo. Eilisestä moskeija-ampumisesta epäillään noin 20-vuotiasta miestä.

Poliisin mukaan ampuminen oli terroriteon yritys.

Poliisi kertoi lauantaina illalla, että nuoren naisen ruumis oli löydetty miehen asunnosta Eiksmarkan kaupunginosasta Bärumista. NRK:n mukaan naisen kuolemaa tutkitaan murhana.

Poliisi kertoi aiemmin, että kuolleena löydetyllä naisella ja epäillyllä on perhesiteitä, mutta suhdetta ei kommentoitu sen tarkemmin. Poliisin mukaan epäilty ja nainen olivat asuneet ajoittain samassa osoitteessa.

Norjalaisen VG-lehden mukaan poliisin valmiusjoukot ja pommiryhmä olivat rynnineet sisään taloon moskeijaiskun jälkeen. Naisen ruumis löytyi rynnäkön yhteydessä.

–  Tutkimme tätä epäiltynä murhana, Rune Skjold Oslon poliisista sanoi tiedotustilaisuudessa.

Poliisi oli seurannut epäillyn toimintaa

Miehen epäillään hyökänneen aseen kanssa al-Noor-nimiseen moskeijaan Bärumissa Oslon lähellä. Mies on poliisin hallussa.

Moskeijassa oli hyökkäyksen aikana tiettävästi kolme ihmistä, joista yksi loukkaantui lievästi. Tiedossa ei ole, saiko hän vammoja ampumisessa vai jostakin muusta.

–  Paikalla olleiden nopea toiminta ennen poliisin tuloa pysäytti hyökkääjän ja esti suuremmat seuraukset, siitä ei ole epäilystäkään, kertoi Rune Skjold.

Tiedot moskeijan tapahtumista ovat vielä epäselviä, mutta poliisin mukaan moskeijassa ammuttiin useita laukauksia. Poliisi kertoi löytäneensä moskeijasta kaksi asetta.

Poliisi on tutkinut epäillyn toimintaa internetissä. Ruotsalainen uutistoimisto TT kertoo poliisin löydösten antavan ymmärtää, että viha motivoi tekoa.

Norjalainen TV2 kertoi aiemmin, että epäillyllä ampujalla on sama nimi kuin henkilöllä, joka oli kirjoittanut internetiin ylistävästi Uuden-Seelannin Christchurchin moskeija-iskusta vain pari tuntia ennen ampumista Bärumissa.

Sunnuntain tiedotustilaisuudessa poliisi kertoi seuranneensa epäillyn toimintaa netissä jo jonkin aikaa, mutta mahdollista hyökkäystä ei osattu odottaa näin pian.

–  Kartoituksessa on selvinnyt, että rikoksentekijällä on äärioikeistolaisia ajatuksia. Hänellä on maahanmuuttovastaisia ajatuksia, Skjold sanoi.

Skjoldin mukaan tähän mennessä mikään ei ole osoittanut, että epäilty olisi toiminut yhteistyössä joidenkuiden kanssa.

Ihmiset ovat tarjoutuneet vartioimaan moskeijoiden ulkopuolella

Sunnuntaina muslimit ympäri maailman aloittivat monipäiväisen id al-adha -juhlan. Moskeijaiskun jälkeen Norjan poliisi kertoi varautuvansa juhlintaan lisäämällä poliisien valmiutta ja aseistamalla kaikki joukkonsa.

–  Tämä tehdään siksi, että kaikkien juhlaan osallistuvien pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi, poliisin edustaja Jan Eirik Thomassen totesi.

Norjan pääministeri Erna Solberg sanoi tiedotustilaisuudessa, että kaikkien muslimien tulisi tuntea olonsa turvalliseksi Norjassa.

–  Eilisen tapahtuma on jotain, mitä Norjassa ei pitäisi tapahtua. Norjan pitäisi olla turvallinen, pääministeri sanoi sunnuntaina.

Monet norjalaiset ovat osoittaneet tukensa muslimeille ja tarjoutuneet vartioimaan moskeijoiden ulkopuolelle tänään juhlien ajan.

NRK:n mukaan lauantainen isku oli Norjassa ensimmäinen hyökkäys moskeijaan 30 vuoteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Niinistö: Rajojen sulkemista ei kohdistettu Ruotsia vaan virusta vastaan

Kiina aloitti uiguurien seuraamisen jo vuonna 2013 älypuhelimiin ujutetuilla vakoiluohjelmilla

Kiina toteuttaa uiguurien hidasta kansanmurhaa pakkosterilisaatioilla ja -aborteilla

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia – tartuntojen määrä maailmanlaajuisesti ylitti uuden rajapyykin

Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Japanissa vanhainkoti jäi tulvan alle – 14 ihmisen uskotaan kuolleen

Pubit ja ravintolat ovat saaneet avata ovensa Englannissa yli sadan päivän jälkeen

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa puhunut Trump tuomitsi jälleen mielenosoitukset: "Vihaiset väkijoukot yrittävät repiä alas perustajiemme patsaat, töhriä pyhimmät muistomerkkimme ja vapauttaa väkivallan aallon kaupungeissamme"

Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.