Obama soitti liittolaismaiden johtajille

Barack Obama on käynyt jo puhelinkeskusteluita Yhdysvaltain tärkeimpien liittolaismaiden johtajien kanssa. Hän soitti eilen muun muassa Britannian pääministerille, Ranskan presidentille ja Saksan liittokanslerille ja kiitti heitä onnitteluista.

Obaman on myös määrä tavata valtionpäämiehiä Yhdysvalloissa ensi viikon lopulla. Washingtonissa järjestetään tuolloin rikkaiden maiden huippukokous finanssikriisin takia.

Tänään Obama pitää tiedotustilaisuuden Chicagossa. Obaman odotetaan keskittyvän finanssikriisiin, mutta hän saattaa kertoa myös seuraavista virkanimityksistään.

Obama on valinnut jo kansliapäällikkönsä. Hänen on määrä esitellä pian lisäksi valtiovarainministerinsä ja ulkoministerinsä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.