Oikeustalon ovi räjäytettiin Malmössä

Malmön keskustassa Ruotsissa oikeustalon ovi on räjäytetty. Poliisin tiedottajan mukaan kukaan ei ole loukkaantunut.

Ketään ei ole vielä pidätetty epäiltynä teosta. Poliisi kuulee silminnäkijöitä.

Voimakas räjähdys tuntui lehden osassa kaupunkia. Useat oikeustalon ikkunat rikkoutuivat, ja lasinsiruja lensi kymmenien metrien päähän oikeustalolta.

Poliisi on eristänyt laajan alueen, jota on tutkittu muiden mahdollisten räjähteiden varalta. Oikeustalon läheisyyteen on saapunut palokuntaa ja ambulanssi. Oikeustalon yhteydessä on myös poliisilaitos. Lähellä sijaitsee useita asuinrakennuksia.

Räjähdys sattui yhdentoista jälkeen illalla. Malmön poliisipäällikkö kertoo Sydsvenskan-lehdelle, että samassa paikassa on räjähtänyt myös helmikuussa tänä vuonna. Myöskään tuolloin kukaan ei loukkaantunut, mutta materiaaliset vahingot olivat tuntuvat.

- Tämä on hyökkäys demokratiaa vastaan, sanoo poliisipäällikkö Ulf Sempert lehdelle.

Poliisin tiedottaja kertoo Expressenille, että yhden henkilön oli nähty sytyttävän jotain oikeustalon edessä ja sitten poistuneen juosten paikalta. Lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan paikalta olisi poistunut kaksi henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.