Orban vihjaa haluavansa pysyä Unkarin johdossa vuoteen 2030

Mielipiteitä jakava pääministeri vannoi virkavalansa

Unkarin pääministeri Viktor Orban vihjaa haluavansa pysyä vallassa ainakin vuoteen 2030 asti. Orban vannoi torstaina virkavalan kolmannelle perättäiselle pääministerikaudelle ja linjasi suunnitelmiaan tuleville vuosille.

– En halua tehdä suunnitelmia vain neljälle vuodelle, meidän täytyy ajatella 10 tai 12 vuoteen aikajänteellä. Olen aina nähnyt 20 vuoden jakson vuodesta 2010 vuoteen 2030 yhtenäisenä jaksona, Orban sanoi parlamentissa pitämässään puheessa.

Orbanin mukaan tällainen ajattelu on järkevää, koska EU:n seuraava budjettikin ulottuu vuoteen 2027.

Unkarin parlamentti vahvisti Orbanin nimityksen pääministeriksi torstaina äänin 134–28. Monet opposition edustajat boikotoivat äänestystä ja virkaanastujaisia.

Orban toimi pääministerinä jo 1998–2002 ja nousi valtaan uudestaan 2010. Hän on Fidesz-puolueensa kanssa uudistanut viimeisen kahdeksan vuoden aikana Unkaria rajusti ja saanut niskaansa syytöksiä demokratian ja vapaan median rapauttamisesta ja itsevaltaisuudesta. Orbanin on myös epäilty haluavan viedä maansa pois EU:sta.

Puheessaan torstaina Orban vakuutti, että Unkari pysyy läntisten liittoumien jäsenenä, mutta sanoi että maan on tultava toimeen kaikkien keskeisten maiden, myös Venäjän kanssa.

Orbanin mukaan liiallinen maahanmuutto Eurooppaan on torjuttava ja Unkari voi auttaa EU:ta uudistumaan.

– Me tarvitsemme EU:ta ja EU tarvitsee muita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.