Orbanin virallinen valinta siirtyi torstaille

Unkarin pääministeri Viktor Orban nimettiin tiistaina jälleen maan pääministeriehdokkaaksi. Alkava kausi on Orbanille kolmas.

Maan uuden parlamentin ensimmäinen istunto järjestettiin tiistaina. Alun perin Orbanin virallisen nimityksen pääministeriksi oli määrä tapahtua samassa istunnossa, mutta tiistaina nimityksen ilmoitettiin siirtyvän torstaille.

Orbanin oikeistolainen Fidesz-puolue otti huhtikuun vaaleissa vakuuttavan voiton saamalla lähes puolet annetuista äänistä. Toiseksi eniten ääniä kerännyt nationalistinen Jobbik-puolue joutui tyytymään alle 20 prosenttiin.

Menestys takasi Fideszille kaksi kolmannesta parlamentin paikoista. Käytännössä se voi ajaa läpi haluamiaan lakimuutoksia nopealla aikataululla.

Mielenosoittajat ovat vastustaneet Orbania näkyvästi vaalien jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.