Palin vihjaili asettuvansa ehdokkaaksi uudelleen

Alaskan kuvernööri Sarah Palin ei pidä mahdottomana, että hän pyrkisi jopa Yhdysvaltain johtoon tulevina vuosina. Palin, 44, sanoi varhain tänä aamuna Suomen aikaa Fox-televisiokanavan haastattelussa, ettei osaa ennakoida tulevaisuuttaan, mutta on valmis harkitsemaan kaikkia vaihtoehtoja.

– Näyttäkää minulle avoin ovi. Vaikka se olisi vain hiukkasen raollaan, saatan tunkea siitä sisään. Jos kyseessä on virka, joka on hyväksi perheelleni, osavaltiolleni, maalleni ja tilaisuus itselleni, olen valmis kulkemaan siitä ovesta, Palin runoili.

Palin ei tarkentanut, mitä virkaa hän tarkoitti. Hänen uskotaan kuitenkin olevan kiinnostunut presidenttiehdokkuudesta vuonna 2012.

Palinin kausi Alaskan kuvernöörinä loppuu kahden vuoden kuluttua. Hän hävisi viikko sitten presidentinvaalit republikaanien John McCainin varapresidenttiehdokkaana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.