Palokriisissä riepoteltu Australian pääministeri myöntää, että virheitä on tehty

Australian pääministeri Scott Morrison on taas pahoitellut toimintaansa kotimaassaan raivoavien maastopalojen hoidossa. Hän myönsi sunnuntaina australialaisen ABC-kanavan haastattelussa, että on asioita, joissa hän olisi voinut toimia paljon paremmin.

Morrison on jo aiemmin pahoitellut sitä, että hän lähti perheensä kanssa lomamatkalle Havaijille, kun palot jo roihusivat valtoimenaan. Kun Morrison myöhemmin vieraili paloalueella, osa ihmisistä kieltäytyi kättelemästä häntä. Morrison muistutti ABC:n haastattelussa, että pääministeritkin ovat "lihaa ja verta" muita ihmisiä tavatessaan.

–  Kun menin sinne, menin (vaimoni) kanssa hyvässä uskossa, antaakseni sitä lohdutusta, minkä voin, hän kommentoi ABC:lle.

Morrison on saanut paljon kritiikkiä Australian ilmastotoimista. Ilmastonmuutos on osaltaan vaikuttanut siihen, että maastopalot ovat roihahtaneet aiempaa pahemmiksi ympäri Australiaa.

Haastattelussa Morrisonilta kysyttiin Australian mahdollisesta ilmastopolitiikan muutoksesta. Hän vastasi, että hallitus jatkaa politiikkansa kehittämistä, jotta maa täyttää ja voittaa tavoitteensa.

–  Haluamme vähentää päästöjä ja tehdä parasta mahdollista työtä, tulla siinä yhä paremmiksi.

ABC:llä kommentteja tulkittiin siten, että hallituksen ilmastopolitiikka saattaa muuttua.

Morrison sanoi hallituksensa harkitsevan paloja tutkivan komitean perustamista

–  Mielestäni se on tarpeellista ja aion viedä ehdotuksen hallituksessa läpi.

Kriisi jatkuu

Maastopalot ovat riivanneet Australiaa jo kuukausien ajan. Paloissa on kuollut ainakin 27 ihmistä. Uusin uhri on sammutustöissä ollut mies. Uutistoimisto AFP kertoi, että kaatuvan puun uskotaan osuneen häneen. Medioiden mukaan 60-vuotias mies oli työskennellyt palokunnassa 40 vuotta.

Paloissa on myös tuhoutunut yli 2  000 kotia.

Viranomaiset varoittavat, että kriisi ei ole lainkaan ohi, vaikka palojen uskotaankin lähipäivinä hieman hellittävän.

---

Lähteinä myös: BBC, TT

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.