Peking lumimyräkän kourissa etuajassa

Pekingiä koettelee poikkeuksellisen aikainen lumimyrsky. Kiinan pääkaupunkiin tuprutti yön aikana liki kuusi senttiä lunta, räntää ja vettä. Edellisen kerran Pekingissä pyrytti näin sankasti tähän aikaan vuodesta vuonna 1951.

Viranomaiset antoivat myräkän vuoksi toiseksi korkeimman tason myrskyvaroituksen ja ilmoittivat, että pääkaupungin kaukolämpöverkko kytketään toimintaan nyt, eikä vasta runsaan viikon päästä, kuten oli suunniteltu.

Myös Pekingin pohjoispuolella sijaitseviin maakuntiin on annettu varoitus lumimyrskyistä. Normaalisti lunta tulee niihinkin vasta loppukuusta.

Pekingissä alkaa torstaina kommunistisen puolueen puoluekokous, joka nimittää maalle uuden johdon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.