Pentagon: Isku Syyriaan on tällä erää ohi

Pentagonin mukaan USA liittolaisineen iski Syyriassa kolmeen kohteeseen.

Isku Syyriaan on tällä erää ohi, kertoo Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon. Pentagonin mukaan länsi on valmistautunut iskemään uudelleen, jos Syyria tekee uuden kaasuiskun.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi aiemmin tänään suorassa televisiolähetyksessä Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan iskusta Syyriaan vastauksena epäiltyyn kaasuiskuun.

Pentagonin mukaan USA liittolaisineen iski Syyriassa kolmeen kohteeseen. Joukot iskivät kemiallisten ja biologisten aseiden tutkimuskeskukseen, kemiallisten aineiden säilytyslaitokseen ja varastoon, jossa oli kemiallisiin aseisiin liittyvää kalustoa.

Syyrian valtion televisio sanoi ennen iskua, että Syyrian ilmapuolustus on valmis vastaamaan lännen iskuun. Syyria kutsuu lännen iskua aggressioksi.

"Iskuilla ei tavoitella vallanvaihtoa Syyriassa"

Trump sanoi suorassa televisiolähetyksessä aiemmin, että iskuja Syyriaan jatketaan, kunnes kemiallisten aseiden käyttö maassa loppuu. Hänen mukaansa sotilasvoiman lisäksi käytetään diplomatiaa ja taloudellisia keinoja.

Trump sanoi, että epäilty kaasuisku oli merkittävä eskalaatio Syyrian hallinnon toiminnassa omia kansalaisiaan vastaan ja muistutti, että Syyrian hallinto on aikaisemminkin käyttänyt kemiallisia aseita.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti, ettei voi suvaita kemiallisten aseiden käytön normalisointia Syyriassa. BBC kertoi Britannian pääministeri Theresa Mayn sanoneen, ettei iskuilla tavoitella vallanvaihtoa Syyriassa. Mikään muu vaihtoehto kuin isku ei hänen mukaansa ollut mahdollinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pentagon: USA, Britannia ja Ranska iskivät Syyriassa kolmeen kohteeseen