Poliisi: Kanadan murhista epäillyt nuoret tekivät ilmeisesti itsemurhan

Kanadassa on varmistunut, että viime viikolla kuolleina löytyneet nuoret miehet ovat murhista epäillyt ystävykset.

Lue myös: Kanadan puskista löytyneet kuolleet varmistuivat murhista epäiltyjen lapsuudenystävien ruumiiksi
 

Poliisin mukaan miehet ovat ilmeisesti tehneet itsemurhan. Heille tehtiin ruumiinavaus.

– Kaksikko kuoli ilmeisesti ampumalla tehdyssä itsemurhassa, Kanadan liittovaltion poliisi sanoi lausunnossaan.

Poliisi tutkii tällä hetkellä miesten ruumiiden läheltä löytyneitä aseita ja selvittää, onko aseita käytetty Brittiläisen Kolumbian alueella tehdyissä murhissa.

19- ja 18-vuotiaat miehet oli etsintäkuulutettu epäiltyinä kolmesta murhasta. He saivat aikaan kolme viikkoa kestäneen, valtavan ajojahdin Kanadassa.

Lue myös: Murhista epäillyt lapsuudenystävät johdattivat poliisin yli 3 000 kilometrin ajojahdille
 

Viime viikolla kahden miehen ruumiit löydettiin Manitoban provinssista keskeltä tiheää pusikkoa. Poliisi epäili heti, että kyseessä olisivat murhaepäiltyjen ruumiit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kanadan puskista löytyneet kuolleet varmistuivat murhista epäiltyjen lapsuudenystävien ruumiiksi

Murhista epäillyt lapsuudenystävät johdattivat poliisin yli 3 000 kilometrin ajojahdille

Uusimmat

Ulkomaat

Niinistö: Rajojen sulkemista ei kohdistettu Ruotsia vaan virusta vastaan

Kiina aloitti uiguurien seuraamisen jo vuonna 2013 älypuhelimiin ujutetuilla vakoiluohjelmilla

Kiina toteuttaa uiguurien hidasta kansanmurhaa pakkosterilisaatioilla ja -aborteilla

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia – tartuntojen määrä maailmanlaajuisesti ylitti uuden rajapyykin

Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Japanissa vanhainkoti jäi tulvan alle – 14 ihmisen uskotaan kuolleen

Pubit ja ravintolat ovat saaneet avata ovensa Englannissa yli sadan päivän jälkeen

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa puhunut Trump tuomitsi jälleen mielenosoitukset: "Vihaiset väkijoukot yrittävät repiä alas perustajiemme patsaat, töhriä pyhimmät muistomerkkimme ja vapauttaa väkivallan aallon kaupungeissamme"

Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.