Poliisi ja mielenosoittajat kahinoivat Hongkongin suurprotestissa – Luovutuslain vastustaminen toi jopa miljoona ihmistä kaduille

Poliisi on käyttänyt pamppuja ja pippurisumutetta hajottaessaan Hongkongissa tänään järjestettyä valtavaa mielenosoitusta. Mielenosoittajat ovat puolestaan heitelleet pulloja ja pyrkineet estämään poliisin etenemistä metalliaidoilla, kertoo uutistoimisto AFP:n toimittaja paikan päältä.

Mielenosoituksella vastustetaan lakiehdotusta, joka mahdollistaisi tietyistä rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan. Järjestäjien mukaan osallistujia on yli miljoona.

Pieni ryhmä mielenosoittajia on sanonut aikovansa yöpyä hallintorakennuksen ulkopuolella.

Yli miljoona mielenosoittajaa on tänään marssinut kiisteltyä luovutuslakia vastaan, kertovat mielenosoituksen järjestäjät. Protestilla vastustetaan lakia, joka mahdollistaisi tietyistä rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan.

Mielenosoitus on suurin sen jälkeen kun Hongkong siirtyi Kiinan hallintaan.

–  Heittäkää tämä paha laki roskiin, kadut kilometrien mitalta täyttänyt ihmisjoukko huuteli kylttejä heilutellen.

Tunteita kuumentanut lakiehdotus mahdollistaisi rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan. Lain vastustajien mukaan se on osa Kiinan yrityksiä rapauttaa Hongkongin erityisasemaa.

Marssin alussa poliisi arvioi osallistujamääräksi yli 150  000, mutta paljon ihmisiä liittyi väkijoukkoon vielä tunteja tapahtuman alkamisen jälkeen. Tyypillisesti poliisi antaa matalamman luvun kuin järjestäjä.

Taiwan-tapausta pidetään Troijan hevosena

Tämänpäiväisellä mielenosoituksella haluttiin osoittaa, kuinka laajasti lakiehdotusta Hongkongissa vastustetaan.

–  Kaupunkimme on tärkeämpi kuin liiketoimintamme. Jos emme anna äänemme kuulua, ei ole mitään mahdollisuutta sille, että hallitus kuuntelisi huolenaiheitamme, kommentoi mielenosoituksen vuoksi oman kahvilansa sulkenut Marco Ng.

–  Ihmisiä ei kuunnella. Tämä lakiehdotus vaikuttaa paitsi Hongkongin maineeseen kansainvälisen kaupan keskuksena myös oikeusjärjestelmäämme. Sillä on vaikutusta tulevaisuuteeni., 18-vuotias opiskelija Ivan Wong totesi.

Hongkongin johtajien mielestä lakia tarvitaan tukkimaan porsaanreikiä laissa, jotta mantereelta karkaavat eivät voi käyttää Hongkongia piilopaikkanaan. Johtajat ovat luvanneet, ettei toisinajattelijoita karkoteta, vaan he sanovat haluavansa karkottaa pikaisesti hongkongilaisen miehen, joka on etsintäkuulutettu Taiwanissa tyttöystävänsä murhasta.

Arvostelijat sen sijaan sanovat, että Taiwanin tapaus on vain Troijan hevonen, jolla ihmiset sysätään Kiinan läpinäkymättömään ja politisoituneeseen oikeusjärjestelmään.

Lakiehdotusta puitu parlamentissa nyrkit heiluen

Lakiehdotuksen saama valtava vastustus aiheuttaa melkoisen päänsäryn Hongkongin aluejohtajalle Carrie Lamille. Jos näin valtaisa vastustus jätetään huomioimatta, pelkona on, että protestit laajenevat entisestään. Lakiehdotuksen hylkääminen suututtaisi puolestaan päättäjät Pekingissä ja voisi rohkaista Lamin poliittisia vastustajia toimimaan.

Mielenosoituksen järjestäjät sanoivat marssin osallistujille, että vastatoimia lisätään, jos hallitus ei taivu.

Hallituksen mukaan lakiehdotus on määrä saattaa voimaan heinäkuun loppuun mennessä. Parlamentissa lakiehdotus on kuumentanut tunteita niin paljon, että istunnoissa on ajauduttu jopa käsirysyyn.

Viime viikkoina asianajajat ovat marssineet lakia vastaan mustiin pukeutuneina ja nimettöminä puhuvat tuomarit ovat antaneet kriittisiä haastatteluita medialle. Vastustajien joukossa on myös bisnestoimijoita, Yhdysvallat, Kanada, Britannia ja monet Euroopan maat.

Viime viikkoina Lamin hallinto onkin tehnyt myönnytyksiä esimerkiksi poistamalla yhdeksän talousrikosta karkotukseen johtavien rikosten listalta. Lisäksi karkotukseen voisi johtaa vain vähintään seitsemän vuoden vankeustuomio, kun aiemmin vähimmäiskeston oli tarkoitus olla kolme vuotta.

Monet mielenosoittajat eivät kuitenkaan luota hallituksen lupauksiin. Kiinaan kohdistuvia epäilyksiä on pahentanut se, että monia tunnettuja ihmisiä on kadonnut ja myöhemmin löytynyt kiinniotettuina Manner-Kiinasta. Heidän joukossaan on toisinajattelijakustantajia ja luksushotellista kadonnut miljardööri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.