Presidenttiä virkarikoksista syyttävät demokraatit käyttivät aikansa loppuun senaatissa, vuoro siirtyy puolustukselle

Yhdysvalloissa senaatti sai myöhään perjantaina paikallista aikaa päätökseen presidentin virkarikosoikeudenkäynnin ensimmäisen vaiheen. Demokraatit esittelivät kolmen päivän ajan presidentti Donald Trumpiin kohdistuvia virkasyytteitä ja niiden perusteluja.

Syyttäjänä toimiva demokraatti Adam Schiff totesi yli tunnin kestäneessä loppupuheenvuorossaan, että virkaan jäädessään Trump olisi edelleen uhka perustuslaille, kertoo muun muassa Washington Post -lehti.

Trumpia syytetään vallan väärinkäytöstä ja kongressin työn estämisestä. Syytösten taustalla on tapaus, jossa Trumpin epäillään painostaneen Ukrainan johtoa, jotta maa olisi käynnistänyt tutkinnan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin ja tämän pojan Hunter Bidenin toimista.

Schiffin mukaan syytteiden faktat tulivat demokraattien todistelun aikana toteen näytetyiksi.

–  Antakaa Yhdysvalloille reilu oikeudenkäynti. Sen maa on ansainnut, Schiff vetosi senaattiin.

Virkasyytteiden läpimenoa pidetään hyvin epätodennäköisenä senaatissa, jossa puolueiden voimasuhteet ovat 53–47 republikaanien hyväksi. Syytteen läpimenoon tarvittaisiin kahden kolmasosan enemmistö.

"Ei poliittista hyötyä"

Demokraatit ovat kuitenkin elätelleet toivoa siitä, että muutama republikaani saattaisi taipua äänestämään puoluettaan vastaan lisätodisteiden tuomiseen ja todistajien kuulemiseen liittyvissä kysymyksissä. Käytännössä demokraatit tarvitsisivat tuekseen neljä republikaania. Uutistoimisto AP:n mukaan tällaisesta ei kuitenkaan ole viitteitä.

AP:n haastatteleman avustajalähteen mukaan yksittäiset republikaanit eivät koe, että demokraattien kanssa äänestäminen toisi heille poliittista hyötyä. Pitkän linjan republikaanisenaattori puolestaan totesi, että oikeudenkäynnin lopputulos näyttää ilmiselvältä, eikä uusien todistajien kuuleminen todennäköisesti muuttaisi myöskään kansalaisten mielipiteitä. Siksi republikaaneja ei houkuta muuttaa kantojaan.

Senaatin puhemies, republikaanien Mitch McConnell on tehnyt kaikkensa, jotta oikeudenkäynti etenisi mahdollisimman rivakasti. Jos demokraatit eivät saa läpi toivettaan todistajien kuulemisesta, äänestetään koko oikeudenkäynnin lopputuloksesta ehkä jo ensi viikon lopulla.

Lauantaina oikeudenkäynti jatkuu Trumpin puolustuksen ensimmäisillä puheenvuoroilla. Myös puolustuksella on käytössään 24 tuntia kolmelle eri päivälle jaettuna.

Trump on koko virkarikostutkinnan ajan kiistänyt toimineensa väärin ja kutsunut syytteitä ajojahdiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.