Prinsessa Madeleinen häitä lykätään

Ruotsiin ei ole luvassa toisia prinsessahäitä ainakaan tänä vuonna. Prinsessa Madeleine ei avioidu kihlattunsa kanssa tämän vuoden aikana, kertoi kuningatar Silvia Aftonbladet-lehdelle.

Madeleine ja Jonas Bergström kihlautuivat viime syksynä. Hääpäivää ei tuolloin vielä määrätty mutta selvänä pidettiin, että pari odottaa ainakin kruununprinsessa Victorian kesähäihin asti. Victoria ja Daniel Westling vihitään 19. kesäkuuta.

Ruotsin lehdistö on huhunnut jo pitkään Madeleinen ja Jonas Bergströmin suhteen kriisistä. Paria ei ole nähty yhdessä virallisissa yhteyksissä joulukuun jälkeen.

Kuningatar Silvia perusteli häiden lykkääntymistä kiireillä.

- Asia on päivänselvä. Juuri nyt tapahtuu todella paljon hellittämättömällä tahdilla. Minusta Madeleinella on oikeus rauhoittua ennen omia häitään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.