Putin kutsui Trumpin Moskovaan: "Puhelinneuvottelut eivät riitä" – Valkoisen talon mukaan Trump suhtautuu kutsuun avoimesti

Valkoisesta talosta kerrotaan, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin suhtautuu avoimesti ajatukseen Moskovan-vierailusta ja toivottaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin tervetulleeksi Washingtoniin ensi vuonna.

Putin sanoi perjantaina kutsuneensa Trumpin vierailulle Moskovaan ja olevansa valmis myös matkustamaan Yhdysvaltoihin.

Putinin mukaan puhelinneuvottelut Trumpin kanssa eivät ole riittäviä. Hän haluaa keskustella Trumpin kanssa kasvokkain muun muassa sekä maiden välisistä asioista että esimerkiksi Syyriasta, Iranista ja ydinaserajoituksista.

Tärkeänä Putin pitää etenkin sitä, jatketaanko vuonna 2021 umpeutuvaa ydinaseiden määrää rajoittavaa sopimusta, jonka edelliset presidentit Barack Obama ja Dmitri Medvedev allekirjoittivat vuonna 2010.

Muellerin Venäjä-tutkinta kesken

Trump on aiemmin tviitannut odottavansa innolla uutta tapaamista Putinin kanssa. Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kuitenkin kertoi eilen, että Trumpin mukaan seuraava tapaaminen pitäisi järjestää vasta, kun erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinta on saatu valmiiksi. Mueller johtaa tutkintaa Venäjän vaikuttamisyrityksistä Yhdysvaltain vaaleihin.

Valkoinen talo uskoo Muellerin tutkinnan päättyvän ensi vuonna.

Presidenttien viimeviikkoinen tapaaminen Helsingissä sai Yhdysvaltojen sisäpolitiikan kuohumaan, kun presidentti Trumpin syytettiin toimineen Yhdysvaltojen etuja vastaan.

–  Elämä jatkuu ja myös meidän yhteydenpitomme jatkuu huolimatta vaikeuksista Yhdysvaltain sisäpolitiikassa, Putin sanoi Etelä-Afrikan Johannesburgissa.

Putinin mukaan presidentit ovat suunnitelleet tapaavansa myöhemmin tänä vuonna ainakin Argentiinassa G20-maiden huippukokouksessa.

Putin puhui vierailutoiveistaan Brics-maiden johtajien vuosittaisen kokouksen jälkeen Etelä-Afrikassa. Kokouksen pääpuheenaiheena oli riski Yhdysvaltojen johtamasta kauppasodasta. Kehittyvien talouksien Brics-maihin kuuluvat Venäjän ja Etelä-Afrikan lisäksi Brasilia, Kiina ja Intia.