Rautarouva Margaret Thatcher on kuollut

Britannian pitkäaikainen pääministeri Margaret Thatcher on kuollut. Hän oli kuollessaan 87-vuotias.

Thatcher toimi maansa pääministerinä vuosina 1979-1990. Hän edusti politiikassaan uusliberalistista linjaa, minkä takia hänelle annettiin lempinimi Rautarouva.

Thatcherin talouspolitiikka jakoi mielipiteitä ja kansaa. Hänen hallituksensa muun muassa yksityisti valtion omistamia yhtiöitä. Kovan linjansa takia Thatcher joutui kiistoihin muun muassa ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

Ulkopolitiikan saralla Margaret Thatcher muistetaan muun muassa Falklandin sodasta.

Thatcherilla oli läheiset suhteet Yhdysvaltain presidenttiin Ronald Reaganiin, sillä molemmilla oli tiukka asenne Neuvostoliittoon ja kommunismiin.

Kauppiaan tyttärenä Thatcher korosti säästäväisyyttä. Pääministeriksi valinnan jälkeen hän oli huolissaan virka-asuntonsa sisustuskustannuksista, joten hän tarjoutui maksamaan sinne silityslaudan.

Thatcherin siunaustilaisuus pidetään Lontoossa St Paulin katedraalissa, ilmoitti pääministeri David Cameronin toimisto.

Hautajaiset ovat seremonialliset sotilaallisin kunnianosoituksin.

Väyrynen: Thatcher yllätti ystävällisyydellä

Päättäjät ylistävät Thatcheria suureksi johtajaksi