Republikaanipoliitikon uskotaan surmanneen itsensä ahdistelusyytösten vuoksi

Kentuckyn osavaltiossa kongressin republikaaniedustajana toiminutta Dan Johnsonia syytettiin teinitytön seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2013.

Yhdysvalloissa republikaanipoliitikon uskotaan surmanneen itsensä ahdistelusyytösten vuoksi, kertoo muun muassa CNN. Kentuckyn osavaltiossa kongressin republikaaniedustajana toiminutta Dan Johnsonia syytettiin teinitytön seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2013.

Johnson löydettiin kuolleena maaseudulta Louisvillestä. Johnsonin uskotaan ajaneen syrjäseudulla sijaitsevalle sillalle ja ampuneen itsensä autonsa edessä keskiviikkona, poliisi kertoo WDRB:lle.

Johnsonin kuolema kirjattiin itsemurhaksi ruumiinavauksen jälkeen torstaina.

Ennen kuolemaansa Johnson julkaisi sosiaalisessa mediassa kirjoituksen, jossa hän kiisti ahdistelusyytökset ja pyysi perhettään pysymään vahvana vaimonsa vuoksi.

Naisen mukaan humalainen Johnson kosketteli ja suuteli

Johnsonia seksuaalisesta ahdistelusta syyttänyt nainen kertoo olleensa väitettyjen tapahtumien aikaan 17-vuotias. Ahdistelu tapahtui hänen mukaansa uudenvuodenpäivänä vuonna 2013.

Naisen mukaan pastorina toiminut Johnson oli suudellut häntä humalassa ja kosketellut häntä vaatteiden alta.

CNN:n mukaan nainen kertoi tapahtuneesta viranomaisille huhtikuussa 2013. Tapauksesta aloitettiin tutkinta, mutta Johnsonia ei koskaan asetettu syytteeseen.

Tutkivaan journalismiin suuntautunut Center for Investigative Reporting sai poliisiraportit käsiinsä myöhemmin, ja haastatteli syytöksiä esittänyttä naista. Haastattelusta tehty uutinen julkaistiin maanantaina.

Johnson kiisti syytteet tiedotustilaisuudessaan päivä uutisen julkaisemisen jälkeen.

– Itseasiassa kuulin osan näistä asioista ensimmäistä kertaa lukiessani uutista eilen, Johnson sanoi tuolloin.

Louisvillen poliisi avasi tapauksen tutkinnan uudelleen samana päivänä, kun Johnson piti tiedotustilaisuuden, kertoo CNN:n Center for Investigative Reportingin tietojen perusteella.