Reuters: EU lisäsi 11 uutta nimeä Ukraina-pakotelistalle

EU on päättänyt lisätä 11 uutta nimeä pakotelistalleen Ukrainan kriisin takia, kertoo diplomaattilähde uutistoimisto Reutersille.

Lähteen mukaan pakotteet tulevat voimaan lauantaina. Pakotteisiin kuuluu niin varojen jäädyttämistä kuin matkustuskieltoja.

Suurin osa pakotelistalla olevista on Ukrainan separatistijohtajia, mutta listalla voi olla myös muutama venäläinen. Nimet on tarkoitus julkaista EU:n virallisessa lehdessä seuraavina päivinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Hongkongissa suunnitteilla suuri mielenosoitus – poliisi julistaa, ettei kaipaa Manner-Kiinan apua

Äärioikeistoryhmät ja fasismia vastustavat aktivistit ovat ottaneet yhteen Portlandissa - useita pidätetty

Gran Canarialla syttyi jälleen maastopalo – ihmisiä evakuoidaan liekkien tieltä

Afganistanissa ainakin 20 loukkaantunut hääjuhlissa tapahtuneessa räjähdyksessä – useiden pelätään kuolleen

Tuhkarokkoepidemia pahenee Kongon demokraattisessa tasavallassa – tappaa useammin kuin ebola

Sudanissa kansa riensi kaduille juhlimaan siviilihallintoa – kansanmurhasta syytetyn al-Bashirin oikeudenkäynti lykkääntyi

Moskovan lauantaiset mielenosoitukset jäivät kauas huippuluvuista – osallistujat pyrkivät kiertämään viranomaisten kiellot yhden mielenosoittajan protesteilla

Italialaissyyttäjät aloittivat tutkinnan sisäministerin estettyä siirtolaisia kuljettavan aluksen rantautumisen – syyttäjä lähetti poliisin selvittämään, kuka esti aluksen rantautumisen

Leipäänsä odottanut asiakas menetti malttinsa ja ampui tarjoilijan pariisilaisravintolassa

Hallintoa vastustavat hongkongilaiset marssivat kaatosateessa – toisaalla raikasi Kiinan kansallislaulu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.