Romanialaiset vastustivat hallituksen päätöstä – suurin protesti sitten vuoden 1989

Sadattuhannet osoittivat mieltään maan hallitusta vastaan.

Romaniassa arviolta 200 000–300 000 ihmistä osoitti mieltään hallitusta vastaan keskiviikkona. Kyseessä ovat suurimmat hallituksen vastaiset protestit sitten vuoden 1989, jolloin kommunismi kaatui maassa.

Mielenosoittajat vastustavat hallituksen tiistaista päätöstä lakimuutoksista, jotka muun muassa poistavat rangaistavuuden useilta rikkomuksilta. Valta-aseman todettu väärinkäyttö puolestaan voi johtaa jatkossa vankeusrangaistukseen vain, jos siitä on seurannut yli 44 000 euron tappiot.

Ympäri Romaniaa protestoivat ihmiset huusivat iskulauseita "Varkaat!" ja "Erotkaa!". Pääkaupunki Bukarestissa loukkaantui viisi ihmistä, joista kaksi poliiseja, ja arviolta kaksikymmentä otettiin kiinni.

EU ilmoitti keskiviikkona olevansa huolissaan Romanian korruptiosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.