Ruotsidemokraatit murensi hallituksen budjettihaaveet

Ruotsissa sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama vähemmistöhallitus ajautui vaikeuksiin tiistaina, kun selvisi, ettei se saa budjettiesitystään läpi valtiopäivillä.

Illalla pääministeri Stefan Löfven kutsui pikavauhtia opposition porvariblokin keskustelemaan tilanteesta.

- Sekä meidän (hallituksen) että neljän porvaripuolueen on molempien kannettava vastuuta tässä tilanteessa, vaati Löfven.

Budjetin kaatumisen sinetöivät ruotsidemokraatit, jotka ilmoittivat äänestävänsä porvariallianssin budjettivaihtoehtoa ja siten kaatavansa hallituksen esityksen mahdollisessa äänestyksessä.

Ruotsidemokraatit ovat harmissaan siitä, että heidät on jätetty kokonaan hallitus- ja budjettineuvotteluiden ulkopuolelle.

- Pääministerin tehtävänä on saada enemmistö politiikkansa taakse. Hänen tehtävänään olisi etsiä kaikkien puolueiden kanssa ratkaisua, mutta hän ei ole tähän asti halunnut tehdä niin, sanoi ruotsidemokraattien väliaikainen puheenjohtaja Mattias Karlsson.

Puolueessa kiukuttaa myös se, että maahanmuuttomyönteinen ympäristöpuolue saa olla mukana hallitsemassa maata, vaikka se sai syyskuun vaaleissa vähemmän kannatusta kuin ruotsidemokraatit.

Ruotsin valtiopäivillä käytäntönä on tähän asti ollut, että puolueet äänestävät vain omaa budjettiesitystään. Sen vuoksi ruotsidemokraatteja on kehotettu äänestämään tyhjää, kun hallituksen ja porvarien budjetteja punnitaan. Tähän ruotsidemokraatit eivät kuitenkaan suostuneet.

- Ruotsidemokraatit ovat toimineet poikkeuksellisen vastuuttomasti. Tässä valta ja taktikointi menevät kaiken muun edelle, arvioi pääministeri Löfven tiistai-iltana Tukholmassa.

Toisaalta myös ruotsidemokraatit on ollut vallankäytön ja taktikoinnin kohteena valtiopäivillä. Puolue on muun muassa jätetty ilman puheenjohtajistopaikkoja valiokunnissa, vaikka esimerkiksi neljänneksi suurin ympäristöpuolue on hyväksytty mukaan paikkajakoon.

Löfven on jo aiemmin yrittänyt saada tukea hallituspolitiikalleen porvarileiristä keskustalta ja liberaalilta kansanpuolueelta, mutta nämä ovat ainakin julkisuudessa päättäväisesti kieltäytyneet yhteistyöstä.

Jos punavihreä hallitus ei löydä ratkaisua budjettikriisiin illalla aloitetuissa neuvotteluissa, on hallituspuolueiden vielä keskiviikkona mahdollista pyytää budjetin palauttamista valiokuntakäsittelyyn. Siinä tapauksessa budjetista ei äänestettäisi huomenna, vaan vääntö sisällöstä jatkuisi.

Myös hallituksen ero on mahdollinen. Vaikka Löfven siinä tapauksessa jättäisi pääministerin tehtävät, jo seuraavassa vaiheessa hänet saatettaisiin valita muodostamaan uutta hallitusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.