Ruotsin radio: Wikileaks-perustaja Julian Assangen raiskaustutkinnassa kuultu uusia todistajia

Vuotosivusto Wikileaksin perustajaa Julian Assangea koskevassa raiskaustutkinnassa on kuultu uusia todistajia, syyttäjä kertoo.

Syyttäjä Eva-Marie Persson sanoi Ruotsin radion Ekot-ohjelman haastattelussa, että hän ei ole vielä päättänyt, haluaako kuulustella itse Assangea.

Assangen epäillään syyllistyneen raiskaukseen Ruotsissa vuonna 2010. Syyttäjä päätti toukokuussa avata uudelleen kertaalleen lopetetun tutkinnan.

Syyttäjä Perssonin mukaan kesän aikana jutussa on kuultu seitsemää todistajaa, joista kaksi on uusia. Tutkintaa vaikeuttaa se, että epäillystä teosta on kulunut jo yhdeksän vuotta.

–  Meidän pitää selvittää, miltä todisteet näyttävät nyt, mikä on niiden todistusvoima, kuka muistaa mitä ja kuinka he kuvailevat tapahtunutta kun aikaa on kulunut, Persson sanoi.

Toistaiseksi tutkinta on keskittynyt Ruotsiin. Assange istuu parhaillaan vankilassa Britanniassa vajaan vuoden tuomiota. Syyttäjän mukaan kuulustelun järjestäminen Assangen kanssa ei ole vielä tullut ajankohtaiseksi.

–  Saatamme päättää, että seuraava askel on Assangen kuuleminen, ja sitä varten tulen antamaan eurooppalaisen tutkintamääräykseen. Yksinkertaisesti kirjoitamme briteille ja pyydämme, että saamme tulla kuulustelemaan häntä, Persson selitti.

Alkuperäinen tutkinta lopetettiin 2017

Myös Yhdysvallat haluaa Assangen oikeuden eteen, koska Wikileaks julkaisi dokumentteja, jotka paljastivat arkaluonteisia tietoja muun muassa Irakin ja Afganistanin sodista. Assangea voi uhata Yhdysvalloissa vuosien vankeusrangaistus.

Raiskaustutkinta lopetettiin Ruotsissa alun perin vuonna 2017, koska syyttäjän mukaan edellytyksiä sen jatkamiselle ei enää ollut. Tuolloin Assange oli jo vuosien ajan vältellyt luovutusta Ruotsiin Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa. Assange pelkäsi, että Ruotsi luovuttaa hänet edelleen Yhdysvaltoihin.

Tilanne muuttui merkittävästi huhtikuussa, kun Ecuador perui Assangen turvapaikan ja Assange pidätettiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Saksan hallitukselta massiivinen ilmastopaketti – sadattuhannet ympäri maailman vaatineet loppua fossiilisten polttoaineiden aikakaudelle

New Yorkin pormestari ei enää pyri demokraattien presidenttiehdokkaaksi

Media: Putinia karkottamaan lähtenyt siperialaisshamaani on lähetetty psykiatriseen tarkkailuun

Intian ulkoministeri puolusti Suomessa kiistellyn Kashmirin aseman muuttamista

Jo toinen maa katkaisi viikon sisään välit Taiwanin kanssa – ystävyys Kiribatin kanssa on ohi

He eivät voi pysäyttää meitä kaikkia, vai voivatko? – Alien-intoilijat suunnittelevat ryntäävänsä Area 51:lle totuuden perässä tänään

Maailmanlaajuinen ilmastolakkoaalto alkoi Tyyneltä valtamereltä

Kielto avioliiton ulkopuoliselle seksille, avoliitoille ja ehkäisystä kertomiselle – Indonesian rikoslakiuudistus kauhistuttaa kansalaisjärjestöjä

Saudi-Arabia iski Jemeniin ensimmäistä kertaa öljyntuotantolaitoksiin tehtyjen iskujen jälkeen – kapinallisten mielestä vaarantaa aselevon Hodeidan alueella

Joka viides maailman lapsista syntyi konfliktin keskelle viime vuonna – Unicef: Jatkuva turvattomuus estää lapsen aivojen kehittymistä normaalisti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.