Ruotsissa nimettiin uusia ministereitä – perhesyistä eronneen ulkoministerin seuraajaksi Ann Linde

Ruotsin uudeksi ulkoministeriksi on nimetty sosiaalidemokraattien Ann Linde. Hän on toiminut nykyisessä hallituksessa ulkomaankauppaministerinä ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavana ministerinä. Hän on aikaisemmin kantanut myös EU-ministerin salkkua.

Samaa puoluetta edustava ulkoministeri Margot Wallström kertoi aikaisemmin eroavansa tehtävästä. Ero tuli monille yllätyksenä. Hänen mukaansa eron takana olivat perhesyyt, ja hän haluaa viettää enemmän aikaa miehensä, lapsiensa ja lastenlapsiensa kanssa. Wallström toimi ulkoministerinä viisi vuotta.

Göteborgin yliopiston valtiotieteiden professorin Ulf Bjereldin mukaan naisen valitseminen ulkoministerin tehtävään antaa legitimiteettiä maan feministiselle ulkopolitiikalle erityisesti ulkomailla.

Lisäksi sosiaalidemokraattien Eva Nordmark on nimetty työmarkkinaministeriksi. Nordmark korvaa EU-komissaariksi siirtyvän demarien Ylva Johanssonin. Saman puolueen Anna Hallberg valittiin uudeksi ulkomaankauppaministeriksi Linden tilalle. Hallberg on aikaisemmin toiminut varatoimitusjohtajana valtionsijoitusyrityksessä.

Professori: Ruotsin ulkopolitiikka kiinnostaa kansainvälisesti

Uutistoimisto TT:n haastatteleman professori Bjereldin mukaan Linde on ulkoministeri, jolla on merkittävä määrä poliittista kokemusta ministerinä ja kansainvälisistä tehtävistä.

Bjereldin mukaan Ruotsin ulkopolitiikka kiinnostaa kansainvälisesti. Ruotsi on esimerkiksi tunnustanut palestiinalaisten itsenäisyyden, mikä teki Wallströmistä epäsuositun poliitikon Israelissa. Bjereld uskoo, että palestiinalaiskysymykseen tuskin tulee suurta muutosta.

Bjereld ei usko, että Ruotsin ulkopolitiikka tulee muuttumaan merkittäväsi. Hän arvioi, että Linde keskittyy edeltäjäänsä enemmän Eurooppaan ja Euroopan unioniin kuin YK:hon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Kiina aloitti uiguurien seuraamisen jo vuonna 2013 älypuhelimiin ujutetuilla vakoiluohjelmilla

Kiina toteuttaa uiguurien hidasta kansanmurhaa pakkosterilisaatioilla ja -aborteilla

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia – tartuntojen määrä maailmanlaajuisesti ylitti uuden rajapyykin

Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Japanissa vanhainkoti jäi tulvan alle – 14 ihmisen uskotaan kuolleen

Pubit ja ravintolat ovat saaneet avata ovensa Englannissa yli sadan päivän jälkeen

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa puhunut Trump tuomitsi jälleen mielenosoitukset: "Vihaiset väkijoukot yrittävät repiä alas perustajiemme patsaat, töhriä pyhimmät muistomerkkimme ja vapauttaa väkivallan aallon kaupungeissamme"

Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti

Bolsonaro haluaa vesittää Brasilian tuoreen kasvomaskilain veto-oikeuksin – maassa on toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.