Saksan liittopresidentti eroaa virastaan

Saksan liittopresidentti Christian Wulff on ilmoittanut eroavansa. Wulff kertoi erostaan televisioesiintymisessä.

- Viime päivien ja viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet, että saksalaisten luottamus ja minun tehokkuuteni ovat kärsineet paljon, sanoi Wulff.

Syyttäjä on pyytänyt parlamentilta Wulffin syytesuojan poistamista, jotta viranomaiset voisivat aloittaa tutkinnan epäilyistä, joiden mukaan Wulff on ottanut vastaan tai myöntänyt etuisuuksia. Syyttäjän mukaan on riittävästi viitteitä siitä, että presidentti on toiminut epäasiallisesti.

Liittokansleri Angela Merkel on perunut eron takia eurokriisiin liittyvän matkansa Roomaan. Wulff on kristillisdemokraatti kuten Merkelkin, ja skandaali on ollut painolasti myös Merkelille.

Vellonta Wulffin ympärillä alkoi viime vuoden puolella Bild-lehden artikkelista, jonka mukaan Wulff oli valehdellut saamastaan edullisesta asuntolainasta. Presidentin sanottiin myös painostaneen lehteä, jotta se ei olisi julkaissut artikkelia.

Presidentin virka on Saksassa lähinnä seremoniallinen, mutta presidentin odotetaan toimivan moraalisena esikuvana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.