Saksan tiedustelujohtaja: Islamistien määrä maassa kasvanut

Liikkeestä on tulossa entistä sirpaloituneempi, mikä vaikeuttaa tiedustelua ja seuraamista.

Saksan kotimaan tiedustelua johtavan Hans-Georg Maassenin mukaan islamistien määrä Saksassa on kasvussa ja liikkeestä on tulossa entistä sirpaloituneempi, mikä vaikeuttaa tiedustelua ja seuraamista.

Maassen sanoi Saksan uutistoimiston DPA:n haastattelussa, että radikaaleja salafisteja on nyt jo yli 9 700, kun määrä vielä vuonna 2011 oli noin 3 800.

– Liike on paitsi kasvanut, myös hajaantunut. Ei ole vain yhtä, kahta, kolmea tai neljää ihmistä, jotka johtavat. Pikemmin on olemassa koko joukko johtavia salafisteja. Kaikkia heitä olisi seurattava, Maassen sanoi.

Berliinin joulutorilla rekalla ihmisjoukkoon ajanut Anis Amri oli ollut tiedusteluviranomaisten seurannassa, mutta siitä oli luovuttu, koska poliisi luuli Amrin olevan merkityksetön pikkurikollinen. Iskussa kuoli 12 ihmistä.

Kommentointi on suljettu