Satoja Air Francen lentoja peruttu lakon takia – neljännes kaukolennoista on peruttu

Lisää työnseisauksia on luvassa ensi viikolla

Ranskalainen lentoyhtiö Air France on perunut satoja lentojaan henkilöstön lakkoilun takia. Ulosmarssi vaikuttaa Air Francen kansainvälisiin ja kotimaan lentoihin. Esimerkiksi neljännes kaukoliikenteen lennoista on peruttu.

Air Francen lauantaiset lentojen peruutukset ovat laajimmat sen jälkeen kun ammattiliitot aloittivat helmikuussa päivän mittaiset työnseisaukset.

Yhtiön lentäjät, matkustamotyöntekijät ja kenttähenkilöstö vaativat parempaa palkkaa. Ammattiliittojen mukaan työntekijöiden palkat ovat käytännössä olleet jäädytettyinä vuodesta 2011 alkaen ja heidän pitäisi vuosien vyönkiristyksen jälkeen saada osansa kannattavaksi muuttuneesta liiketoiminnasta.

Työntekijät tavoittelevat kuuden prosentin palkankorotuksia. Air Francen johdon yhden prosentin korotustarjous täksi vuodeksi on torjuttu.

Air France on varoittanut, että lakkojen hinta per päivä on 25 miljoonaa euroa, jolla olisi yhtiölle käyttöä uusien lentokoneiden hankinnassa ja työpaikkojen luomisessa.

Lisää työnseisauksia on luvassa – ensimmäiset niistä jo ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona.

Air Francen työnseisaukset osuvat yksiin valtion rautatieyhtiö SNCF:n työntekijöiden lakkoilun sekä opiskelijoiden, virkamiesten, energia-alan työntekijöiden ja roskankuljettajien protestien kanssa. Vaikka mielenilmaisuilla on omat päämääränsä, ne ovat luoneet Ranskaan yhteiskunnallisen tyytymättömyyden ilmapiirin samalla, kun presidentti Emmanuel Macron yrittää saada maassa uudistuksia aikaan.