Suomalaisia Kairosta evakuoinut kone laskeutui puolityhjänä

Ulkoministeriön evakuointilento saapui keskiviikkoiltana Kairosta Helsinkiin puoliksi tyhjänä. Kyydissä oli 92 ihmistä, kun mukaan olisi mahtunut lähes 200.

Suomen kamaralle saapui joukko väsyneen mutta hyvinvoivan oloisia matkustajia. Ministeriön mukaan matkustajista suomalaisia oli 76. Loput olivat virolaisia, muista Pohjoismaista ja brittejä.

Lennolle otettiin ensisijaisesti suomalaisia, mutta koska paikkoja riitti, niitä tarjottiin myös muille EU-maiden kansalaisille. Hintaa lentolipulle kertyi 400 euroa.

Ministeriö arvioi, että Kairossa on edelleen satakunta suomalaista.

– Tiedossamme ei ole, että joku olisi halunnut lennolle, mutta ei olisi päässyt tulemaan, kertoi lähetystöneuvos Teemu Turunen.

Turusen mukaan suunnitelmissa ei ole, että Egyptiin lähetettäisiin toinen evakuointikone.

Ulkoministeriön mukaan lähtöjärjestelyt sujuivat Kairon lentokentällä suhteellisen hyvin. Tilanne kentällä on ollut ajoittain kaoottinen, koska sinne on pakkautunut tuhansia maasta pois pyrkiviä.

Harvat olivat peloissaan

Evakuointilennolle lähteneistä vain harvat sanoivat pelänneensä mellakoita ja ammuskelua. Joidenkin kohdalla työnantaja oli tehnyt päätöksen evakuoinnista, toisilla asian ratkaisivat lapset.

Egyptissä asuvalle Khalifan perheelle oli soitettu tiistaina iltapäivällä ja tarjottu mahdollisuutta astua Suomen-koneeseen seuraavana aamuna. Päätös syntyi nopeasti.

– En halua riskeerata lasten elämää. Vaikka tilanne on ollut meidän asuinalueellamme rauhallinen, koskaan ei tiedä, milloin se muuttuu pahemmaksi, kertoi Hend Khalifa.

Perheen oli tarkoitus olla Kairossa kesään asti. Tyttäret Diana, 14, ja Nora, 11, saavat yllättäen palata takaisin koulunpenkille Espoossa.

– Kiva nähdä kavereita – ja lunta, siskokset sanoivat.

Paluulennolla olleet matkustajat kuvasivat tilanteen olleen rauhallinen varakkailla asuinalueilla. Asuinalueilla oli normaalin vartioinnin lisäksi armeijan tankkeja sekä miehiä keppien ja kettinkien kanssa suojaamassa asuntoloita.

– Mitään hätää ei ollut, kuopiolainen Elli Hoffrén vahvisti.

Hänen tarkoituksenaan oli viettää koko talvi Egyptissä tyttärensä perheen luona. Huoli ruoan, sähkön ja veden saatavuudesta jatkossa sai perheen palaamaan Suomeen.

– Minä olisin kyllä vielä halunnut olla, Hoffrén huokaisi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.