Suuret puheet jäivät puheiksi USA:n ja Pohjois-Korean huipputapaamisessa – P-Korea sanoo pyytäneensä vain osittaista pakotteiden poistamista

Ei tullut yhteistä julistusta rauhasta, ei yhteystoimistojen avaamista, ei mitään. Korkealentoiset puheet loistavasta menestyksestä vaihtuivat Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamisessa torstaina pikavauhtia täydelliseen mahalaskuun. Ohjelmassa ollut allekirjoitustilaisuus peruttiin, ja neuvottelut loppuivat ennen aikojaan.

–  Pohjois-Korea halusi kaikki pakotteet pois, me emme voineet sitä tehdä. He olivat valmiita tekemään jotain, mutta eivät sitä, mitä me halusimme, Trump selitti syytä lehdistötilaisuudessa Hanoissa.

Kyse oli siis Yhdysvaltain asettamista talouspakotteista ja Pohjois-Korean ydinaseriisunnasta. Toisin kuin edellisessä tapaamisessa Singaporessa, Trump näytti haluavan viestittää, että hän pysyy tarvittaessa lujana eikä suostu mihin tahansa.

–  Joskus on vain lähdettävä, ja tämä oli sellainen hetki, Trump perusteli.

Pohjois-Korea kiisti myöhemmin Trumpin väitteen kaikkien pakotteiden poistamisesta. Maan ulkoministeri Ri Yong-ho sanoi, että maa pyysi osittaista, ei täydellistä pakotteiden poistoa.

Vastineeksi Pohjois-Korea olisi ministerin mukaan sulkenut Yuongbyonin ydinvoimalan. Hän kutsui Pohjois-Korean esittämää ehdotusta "realistiseksi".

–  Jos Yhdysvallat poistaa osan sanktioista eli ne, jotka hankaloittavat siviilitaloutta ja kansamme elantoa, me suljemme lopullisesti ja kokonaan kaiken ydintuotannon Yongbon alueella yhdysvaltaisasiantuntijoiden ollessa läsnä, Ri sanoi toimittajille poikkeuksellisessa tiedotustilaisuudessa Hanoissa torstai-iltana Suomen aikaa.

Moni huokaisi myös helpotuksesta

–  Koko tilanne jäi aika auki, arvioi vanhempi tutkija Elina Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista.

Sinkkosen mukaan Trumpin voi sanoa pitäneen tapaamisessa päänsä, mutta samalla hänen kahdenvälisiin huipputapaamisiin perustuva lähestymistapansa koki jo toisen kerran pahan kolauksen.

–  Herää kysymys, kuinka paljon tässä on kyse Yhdysvaltain sisäpolitiikasta eikä varsinaisesti Korean kysymyksen ratkaisemisesta, Sinkkonen pohtii.

Hänen mukaansa nyt kannattaisi ehkä yrittää perinteisempää lähestymistapaa, jossa neuvotteluja käydään alemmalla tasolla ja mahdollisia huippukokouksia valmistellaan huolellisesti.

Kim ei hevin taivu myönnytyksiin

Sinkkosen mukaan Kimin kannalta huipputapaamisen jääminen vaille tuloksia ei ole suurempi ongelma. Pohjois-Korean suhteet tärkeään tukijaan Kiinaan ovat hyvällä mallilla. Kim on myös koko ajan tehnyt selväksi, ettei maa aio kokonaan luopua ydinaseistaan.

Kimille neuvotteluprosessin pitkittyminen sopii, vaikka hän toki haluaisi Yhdysvaltain lieventävän talouspakotteitaan.

–  Mutta jos Kim ei saa sitä puoli-ilmaiseksi, niin ei hän ole valmis todellisiin myönnytyksiin, Sinkkonen sanoo.

Etelä-Korealle jonkinlainen muodollinen sopimus Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välillä olisi sen sijaan kelvannut. Presidentti Moon Jae-in kertoi Trumpin soittaneen kotimatkalta ja pahoitelleen, ettei konkreettisia tuloksia syntynyt.

–  Etelä-Korean on vaikea päästä eteenpäin omassa rauhanagendassaan, Sinkkonen ennustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.