Tällainen on Isisin kauhujen kaupunki: "Joudumme kerjäämään juomavettä"

Isisin entinen pääkaupunki on edelleen raunioina ja asukkaat peloissaan.

70-vuotias syyrialainen Abd al-Ibrahim istuu soratiellä ja osoittaa viereisen rakennuksen raunioita.

– Tuossa on minun taloni. Elimme paratiisissa, ja katsokaa, mitä meille tapahtui, hän sanoo.

Al-Ibrahimin koti tuhoutui pommituksissa, jotka lopettivat äärijärjestö Isisin hirmuhallinnon pohjoissyyrialaisessa Raqqan kaupungissa, mutta samalla jättivät valtaosan kaupungista raunioiksi. Vuosi ääri-islamistien hallinnon kaatumisen jälkeen jälleenrakennus on alkutekijöissään.

 

Al-Ibrahim puristaa käsissään tyhjää muoviämpäriä. Menetettyään kotinsa hän on asunut toisessa, hylätyssä rakennuksessa. Nyt vedentulo taloon on loppunut.

– Joudumme kirjaimellisesti kerjäämään juomavettä. Istun tässä ja toivon, että joku ajaisi ohi ja antaisi minulle vettä. Mutta ketään ei tule, lopen uupunut vanhus kertoo kyynelehtien.

Isis valtasi Raqqan vuonna 2014 ja nimesi sen itse julistamansa kalifaatin pääkaupungiksi. Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan tukemat arabien ja kurdien joukot ajoivat ääri-islamistit ulos Raqqasta vuosi sitten kuukausia kestäneiden taistelujen ja ilmaiskujen jälkeen.

 

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Internationalin mukaan käytännaista kaupungin katua pommitettiin. Ennen Syyrian sotaa Raqqassa asui noin 220 000 ihmistä. Heistä valtaosa pakeni kaupungista Isisiä ja taisteluja, mutta syyskuussa YK arvioi, että 150 000 ihmistä on palannut.

Nykytilannetta kaupungissa Amnesty kuvailee järkyttäväksi.

– 80 prosenttia Raqqasta on käytännössä raunioina: niin koulut, sairaalat kuin koditkin. Jos liittoumalla oli rahaa pommittaa kaupunki raunioiksi, on uskomatonta, että he eivät anna tarpeeksi resursseja kantaakseen vastuun seurauksista, sanoi Raqqassa vieraillut Amnestyn tutkimusjohtaja Anna Neistat.

 

Vaikka pahin on takanapäin, kaupungissa ei ole turvallista. Isisin jäseniä piileskelee edelleen Raqqassa ja lähiseuduilla. Syyrian sotaa seuraavan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan kurdijoukkojen tarkastuspisteisiin ja ajoneuvoihin kohdistuu edelleen hyökkäyksiä liki päivittäin.

Lisäksi kaupungissa on yhä runsaasti miinoja ja muita räjähteitä, jotka Isis jätti jälkeensä.

– Heräämme joka päivä räjähdysten ääniin. Meitä pelottaa lähettää lapsia kouluun, kertoo perheenisä Khaled al-Darwish.

Turvallisuustilanteen vuoksi kaikki eivät halua palata kotikaupunkiinsa.

 

Noin 50 kilometriä Raqqasta pohjoiseen sijaitsee Ain Issan pakolaisleiri, missä tuhannet raqqalaiset varautuvat elämään tulevan talven teltoissa.

Leirillä on pulaa ruuasta ja muista perustarvikkeista. Silti Mustafa Abud, 31, kertoo, ettei missään nimessä muuttaisi lastensa kanssa takaisin Raqqaan, kun kaupunki on yhä niin turvaton.

– Luulimme, että kaikki olisi hyvin sen jälkeen kun Raqqa vapautettiin., mutta se ei ole enää sama kaupunki, jonka aiemmin tunsimme. Haluamme vai elää turvassa, ja tällä hetkellä leiri on turvallisempi, Abud kertoo.

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .