Taistelu jatkuu USA:ssa supertiistain jälkeenkin

Yhdysvaltain esivaalien supertiistaina ratkesi vain yksi asia: se, että esivaalirumba jatkuu vielä pitkään.

Erityisesti demokraattien kisa on entistä tasaväkisempi senaattorien Hillary Clintonin ja Barack Obaman kesken. Kumpikin tuuletti voittoa, vaikka mitään ei ratkennutkaan.

Clinton sai taakseen tärkeitä osavaltioita kuten New Yorkin ja Kalifornian. Obama kahmi taas enemmän osavaltioita.

Republikaanien taistelu jatkuu myös, vaikka senaattori John McCainin voitot nostivat hänet entistä selkeämpään johtoasemaan.

McCainin kiivaana kilpailijana esiintynyt Mitt Romney menestyi odotettua heikommin, kun kolmosena roikkunut Mike Huckabee kahmi yllättävän määrän osavaltioita tililleen.

Esivaaleissa oli monia tekijöitä, jotka pitivät tilanteen kutkuttavan tasaväkisenä loppuun saakka. Demokraattien äänet jakaantuivat erittäin tasaisesti ehdokkaiden kesken.

Supertiistai osoitti myös sen, että demokraatit ovat nyt valmiina uurnille. Demokraattipuolella annettiin vaalipäivänä noin viisitoista miljoonaa ääntä, republikaaneilla kahdeksan miljoonaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.