Tallinnassa vieraillut Obama loi turvallisuuden tunnetta

Menetitte kerran itsenäisyytenne, Naton jäsenenä ette menetä sitä enää, vakuutti Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puheessaan Tallinnassa. Ihmiset taputtivat - niin kutsuvierasyleisö konserttisalissa kuin suoraa lähetystä Vapaudenaukion näytöltä seurannut yleisökin.

Presidentti vakuutti, ettei sotilasliitto Natossa ole uusia ja vanhoja jäseniä.

- Tallinna, Riika ja Vilna ovat yhtä tärkeitä kuin Lontoo, Berliini tai Pariisi, Obama sanoi.

Obaman autosaattue lipui useita kertoja Tallinnan ydinkeskustan läpi, kun hän siirtyi tapaamisesta toiseen.

Obama sanoi puheessaan, että amerikkalaiset maajoukot ryhtyvät kiertämään pysyvästi Baltian maissa.

Viron pääministeri Taavi Roivas välitti Obamalta myös viestin, että Ämarin lentotukikohtaan Yhdysvallat suunnittelee Naton ilmavoimien harjoituskeskusta. Sen on määrä olla Pohjolan ja Baltian alueen käytössä. Sen tarkemmin asiasta ei vielä kerrottu.

Tarkempaa tietoa Baltian ja muiden Itä-Euroopan Nato-maiden puolustuksen vahvistamisesta on odotettavissa Walesin huippukokouksesta, jonne Obama Tallinnasta suuntasi. Hän nousi Air Force One -lentokoneeseensa iltaseitsemältä.

Jälkeensä hän jätti monelle muiston erikoisesta päivästä ja turvallisemman tunteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.