Trump antoi potkut ulkoministeri Tillersonille

Tillerson ei itsekään tiedä erottamisensa syytä.

Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson jättää tehtävänsä, ja hänet korvaa keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Mike Pompeo.

– Mike Pompeosta, CIA:n johtajasta, tulee uusi ulkoministerimme. Hän tulee tekemään fantastista työtä. Kiitos Rex Tillersonille hänen palveluksistaan, presidentti Donald Trump kirjoitti Twitterissä.

Pompeon korvaa nykyinen CIA:n apulaisjohtaja Gina Haspel, josta samalla tulee ensimmäinen nainen keskustiedustelupalvelun johdossa.

Washington Postin mukaan Trump pyysi Tillersonia väistymään syrjään perjantaina, minkä jälkeen ulkoministeri keskeytti Afrikan-matkansa ja palasi kotiin.

Tillerson ja Trump eivät keskustelleet asiasta ennen erottamista. Ulkoministerin esikunnan mukaan Tillerson ei itsekään tiedä syytä potkuihinsa.

– Haluan kiittää Rex Tillersonia hänen palveluksistaan. Paljon on saavutettu 14 viime kuukauden aikana. Haluan toivottaa hänelle ja hänen perheelleen hyvää jatkoa, Trump sanoi.

Trump ja Tilllerson ovat olleet napit vastakkain jo pitkään. Trumpin mukaan Tillerson on liian perinteinen ajattelussaan. Presidentti halusi vaihtaa ulkoministerin ennen kuin tulevaisuudessa häämöttävät neuvottelut Pohjois-Korean kanssa alkavat.

Tillersonin potkuista oli huhuttu jo pitkään, ja sekä Trump että Tillerson olivat kiistäneet huhut.

Tillerson edusti Trumpin hallinnossa muun muassa puolustusministeri James Mattisin kanssa niin sanottuja aikuisia, jotka pyrkivät ja toisinaan ilmeisesti onnistuivatkin hillitsemään Trumpin päättömimpiä impulsseja.

 

USA:n uuden ulkoministerin nimityksen vahvistaminen voi viedä aikansa

Väistyvä ulkoministeri Tillerson: USA:n tehtävä enemmän vastaiskuna Venäjälle

New York Times: Trumpin valitsema uusi CIA-johtaja ollut vastuussa kiduttamisesta

Pikapääkirjoitus: Trump johtaa yksin, se on hänen vahvuutensa ja heikkoutensa

Upin Aaltola: Tillersonin potkuissa yllätti lähinnä ajoitus