Trump saapui, vilkutti ja ajoi pois – Yhdysvaltain presidentti ei turhia jutellut lentokentällä

Vähän kello yhdeksän jälkeen sunnuntai-iltana Yhdysvaltain presidentti Donald Trump laskeutui puolisonsa Melanian kanssa Air Force One -koneesta punaiselle matolle Helsinki-Vantaan lentokentällä, kätteli vastaanottajat, astui autoon ja kuljetettiin pois.

Seremoniaa seurasi paikalla satakunta toimittajaa, jotka oli ajettu busseilla mediakeskuksesta Finlandia-talolta. Toimittajat eivät saaneet Trumpilta kommentteja, mutta hän vilkutti tv-kameroille.

Toimittajien tavarat läpivalaistiin, ja he saivat kulkea metallintunnistimien läpi ennen kuin heidät päästettiin bussiin. Busseja oli kolme, joista yksi oli täynnä amerikkalaisia toimittajia. Amerikkalaisille jaettiin myös parhaat paikat lentokentän mediakorokkeella.

Kentällä oli iso turvallisuusoperaatio: Puolustusvoimien henkilökuntaa, poliiseja, tarkka-ampujia kivääreineen.

Trumpia odotti myös pitkä letka tummia autoja. Trumpia kuljettanut panssaroitu limusiini oli varustettu Suomen ja Yhdysvaltain lipulla.

Twitter lauloi koneessa

Suomeen Trump saapui Britanniasta, jossa hän tapasi muun muassa pääministeri Theresa Mayn ja kuningatar Elisabetin.

Lentomatkalla Skotlannista Suomeen Trump kommentoi tapansa mukaan maailman menoa Twitterissä.

–  Matkalla Helsinkiin, Suomeen, tapaamaan presidentti Putinia huomenna. Valitettavasti, riippumatta siitä, miten hyvin hoidan huippukokouksen, vaikka saisin suuren Moskovan kaupungin korvaukseksi kaikista niistä synneistä ja pahoista teoista, joihin Venäjä on syyllistynyt, palattuani kotiin saisin kuulla, että se ei ollut tarpeeksi – minun olisi pitänyt saada myös Pietari!

–  Suuri osa mediastamme on totisesti kansan vihollinen, ja ainoa mitä demokraatit osaavat tehdä on vastustaa ja jarruttaa. Se on syy siihen, että maassamme on niin paljon vihaa ja erimielisyyttä – mutta jossain vaiheessa me vielä toivumme siitä, Trump viestitti.

Munkkiniemessä varrottiin Trumpeja ja suljettiin katuja

Lentokentältä Trump ajettiin Munkkiniemeen, jossa hänen oli tiettävästi määrä yöpyä joko Hotel Hilton Kalastajatorpalla tai valtion vierastalossa.

Poliisi ei edes jälkikäteen halunnut paljastaa tarkalleen, mitä reittiä pitkin Trumpin saattue ajoi. Turvatoimet ovat aina tiukat, kun Suomeen saapuu vieraita, joihin saattaa kohdistua uhkakuvia. Valtiopäämiesten, kuten Trumpin, vierailu sulkee aina teitä muulta liikenteeltä.

Munkkiniemessä liikenne lähellä yöpymispaikkoja oli katkaistu. Kadunvarsilla seisoi paitsi uteliaita kansalaisia myös poliiseja viiden metrin välein, ja siellä liikkui suuria määriä merkitsemätöntä turvallisuushenkilökuntaa. Alueen yllä pyöri ainakin kaksi helikopteria.

Aiemmin illalla Helsingin keskustaan ilmestyi sotilaita valvomaan liikennettä. Sotilaspoliiseja ja varusmiehiä oli huomioliiveissä ainakin Mannerheimintiellä.

Liikennettä valvoneet sotilaat olivat sijoittuneet pareittain tai yksittäin vajaan sadan metrin välein kadun kummallakin puolella. Sotilaat eivät mitä ilmeisimmin olleet aseistettuja. Joillakin sotilaista luki huomioliiveissään teksti Porin prikaati.

Helsingin keskustassa nähtiin sunnuntaina illalla myös runsaasti partioivia poliiseja.

Trump saapui Suomeen huippukokoukseen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Tapaaminen järjestetään Presidentinlinnassa maanantaina.