Trumpin puolustustiimi ei kommentoinut Boltonin väitteitä, vaan keskittyi hyökkäämään Bidenia vastaan

Yhdysvalloissa republikaanit ovat jatkaneet presidentti Donald Trumpin toimien puolustamista senaatin virkarikosoikeudenkäynnissä. Käsittely venyi pitkälle aamuyöhön Suomen aikaa.

Trumpin puolustustiimin mukaan presidentin pyyntö tutkia demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän, ex-varapresidentti Joe Bidenin ja tämän pojan Hunter Bidenin toimia Ukrainassa perustuu merkittäviin todisteisiin korruptiosta.

Yksi Trumpin asianajajista, Floridan entinen yleinen syyttäjä Pam Bondi syytti kongressin demokraatteja siitä, että nämä olivat torjuneet Bideneiden tutkinnan laillisuuden. Bondin mukaan tämä johtui siitä, että demokraattien kyhäämä oikeusjuttu perustuu oletukselle, että Trump olisi ollut kiinnostunut tutkimaan Bideneita vain ja ainoastaan aiheuttaakseen kilpakumppanilleen poliittista harmia.

Toinen puolustustiimin jäsen, Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz puolestaan totesi, että syytteet Trumpia vastaan ovat liian epämääräisiä. Hänen mukaansa suurta liutaa presidenttejä on aiemminkin syytetty vallan väärinkäytöstä kaikenlaisten subjektiivisten syiden nojalla. Dershowitz myös syytti demokraatteja psykoanalyysiin turvautumisesta, kun nämä olivat päätelleet, että Trumpin toimien perustelut olisivat jollain tapaa turmeltuneita.

"Hän teki sen vain myydäkseen kirjaansa"

New York Timesin mukaan puolustus sivuutti julkisuuteen tulleet väitteet presidentin entisen turvallisuusneuvonantajan John Boltonin tulossa olevasta kirjasta.

Väitteiden mukaan Trump oli kertonut Boltonille haluavansa jäädyttää Ukrainalle luvatun, lähes 400 miljoonan dollarin sotilasavun siihen asti, kunnes ukrainalaisviranomaiset aloittavat korruptiotutkinnan.

Trump itse kiisti maanantaina ennen virkarikosoikeudenkäynnin jatkumista, että Boltonin väitteet pitäisivät paikkansa.

– En ole koskaan sanonut John Boltonille, että apu Ukrainalle olisi kytköksissä demokraatteja, mukaan lukien Bidenit, koskeviin tutkimuksiin. Itse asiassa, hän ei koskaan tuonut tätä esiin hyvin julkisen irtisanomisensa yhteydessä. Jos John Bolton sanoi nyt näin, hän teki sen vain myydäkseen kirjaansa, Trump kirjoitti Twitterissä.

Boltonin väitteestä kertoi maanantaina New York Times.

Virkarikosoikeudenkäynti jatkuu näillä näkymin koko viikon, ja siinä saatetaan myös äänestää todistajien kuulemisesta. Republikaaneilla on senaatissa enemmistö luvuin 53–47, joten todistajien kuuleminen edellyttäisi neljän republikaanisenaattorin äänestävän demokraattien tukena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.