Tukholmassa metrovaunu suistui raiteilta, onnettomuuden syyksi epäillään helteen kuumentamia raiteita

Ruotsissa eteläisessä Tukholmassa metron vaunu suistui torstaina raiteiltaan. Liikennöivän yhtiön eli Suur-Tukholman paikallisliikenteen mukaan suistuminen johtui ilmeisesti siitä, että raiteet kuumenivat ja taipuivat lämpimässä ilmassa.

Myös Tukholmassa lämpötila oli torstaina kolmenkymmenen asteen tuntumassa.

Suistuminen tapahtui hiljaisessa vauhdissa, ja suistunut vaunu pysyi pystyssä suistumisen jälkeen. Onnettomuudessa ei loukkaantunut kukaan, mutta julkista liikennettä jouduttiin reitittämään uudelleen ja korvaamaan linja-autoilla.

Suistuminen sattui ennen kello viittä paikallista aikaa Skärmarbrinkin metroaseman tuntumassa. Kaikki metron matkustajat saatiin evakuoitua kuuden jälkeen paikallista aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Ukraina epäileväinen Iranin arvioista: liian aikaista sanoa, että kone ammuttiin alas inhimillisen virheen vuoksi

Vankilassa istuvaa oppositioehdokasta ei päästetä ehdolle Valko-Venäjän presidentinvaaleihin  –  toinen oppositioehdokas hylättiin puuttuvien allekirjoitusten takia

Varoitus Britanniassa – koronan toinen aalto voi vaatia 120  000 henkeä

Kiina syyttää Hongkongin demokratialiikettä vallankumouksen lietsonnasta

Macron ajaa maskipakkoa julkisissa tiloissa – Ranskan kansallispäivän sotilasparaatista luovuttiin koronan takia

Yhdysvaltain ja Kiinan kiista kärjistymässä entisestään: ulkoministeri Pompeo kutsui Kiinan aluevaatimuksia laittomiksi, Kiina syyttää Yhdysvaltoja alueellisen rauhan horjuttamisesta

Salainen kirjeenvaihto valottaa tarinaa Australian "suurimman poliittisen ja perustuslaillisen kriisin" takana: Kuningatar Elisabet tiesi, että kenraalikuvernööri harkitsi pääministerin syrjäyttämistä 1970-luvulla

Yhdysvalloissa 5,4 miljoonaa ihmistä menetti sairausvakuutuksen koronapandemian seurauksena, käy ilmi tuoreesta arviosta

Ulkoministeri Haavisto toivoo Puolan presidentin huomioivan myös vähemmistöön jääneiden kannat

EU-maa Puola on matkalla kohti yhä autoritaarisempaa ja jakautuneempaa valtiota, uskoo asiantuntija – "Tämänkaltaista järjestelmää ei enää äänestetä kumoon"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.