Tuore selvitys: Amnestyn kansainvälisessä sihteeristössä laajaa kiusaamista, syrjintää ja julkista nöyryyttämistä

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn kansainvälisen sihteeristön työilmapiiri on myrkyllinen ja järjestössä on laajaa kiusaamista, ilmenee tuoreesta raportista. Raportin mukaan järjestössä on lisäksi syrjintää, julkista nöyryytystä ja muuta vallan väärinkäyttöä. Asiasta uutisoi muun muassa Guardian.

Raportin teki KonTerra Group -konsulttiyhtiö psykologien johdolla sen jälkeen, kun järjestön Lontoossa toimivan sihteeristön kaksi työntekijää teki itsemurhan viime vuonna.

Raportin mukaan johdon harjoittama kiusaaminen ja julkinen nöyryyttäminen olivat rutiinia.

Kertomusten mukaan esimiehet saattoivat kokouksissa muun muassa haukkua työntekijöitä voimasanoilla tai kehottaa työntekijöitä irtisanoutumaan.

–  Sinun pitäisi irtisanoutua! Jos pysyt tuossa asemassa, elämästäsi tulee surkeaa, kokouksessa sanottiin raportin mukaan.

Suurin osa hyvinvointiongelmista ei liittynyt työn luonteeseen

Moni Amnestylla työskentelevä kuvailee työtään kutsumukseksi tai elämäntehtäväksi. Työn luonteen vuoksi stressin ja traumatisoitumisen riski on suuri. Raportin mukaan Amnestyssa isoimmat hyvinvointiongelmat eivät kuitenkaan liittyneet työn luonteeseen, vaan vihamieliseen kulttuuriin, johdon epäonnistumisiin ja suureen työmäärään.

Raportin mukaan Amnesty International tunnettiin siitä, että se teki hyvää työtä mutta oli rankka paikka työskennellä. Monissa haastatteluissa käytettiin sanaa myrkyllinen kuvamaan järjestön työkulttuuria ja sen kuvailtiin olleen sellainen 1990-luvulta lähtien. Haastatteluissa toistuivat lisäksi sanat vihamielinen, luottamuksen puute ja kiusaaminen.

Työntekijät raportoivat lisäksi useita kertoja syrjinnästä, joka perustui rotuun ja sukupuoleen. Työntekijöiden mukaan naisia, muita kuin valkoihoisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia työntekijöitä kohdeltiin epäreilusti ja heitä vastaan hyökättiin.

Raportti perustuu haastatteluihin ja kyselytutkimukseen. Kyselytutkimukseen osallistui 475 työntekijää, joka tarkoittaa 70:ää prosenttia Amnestyn kansainvälisen sihteeristön työntekijöistä.

Amnestyn pääsihteeri Kumi Naidoo sanoo tiedotteessa, että raportti oli vaikeaa ja todella huolestuttavaa lukemista. Hän kertoo julkistavansa suunnitelman järjestön uudistamiseksi maaliskuun loppuun mennessä.

---

Korjattu klo 16.39: muotoiltu selvemmin, että selvitys koskee Amnestyn kansainvälistä sihteeristöä. Aiemmassa versiossa puhuttiin vain Amnestysta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Sudanissa kansa riensi kaduille juhlimaan siviilihallintoa – kansanmurhasta syytetyn al-Bashirin oikeudenkäynti lykkääntyi

Moskovan lauantaiset mielenosoitukset jäivät kauas huippuluvuista – osallistujat pyrkivät kiertämään viranomaisten kiellot yhden mielenosoittajan protesteilla

Italialaissyyttäjät aloittivat tutkinnan sisäministerin estettyä siirtolaisia kuljettavan aluksen rantautumisen – syyttäjä lähetti poliisin selvittämään, kuka esti aluksen rantautumisen

Leipäänsä odottanut asiakas menetti malttinsa ja ampui tarjoilijan pariisilaisravintolassa

Hallintoa vastustavat hongkongilaiset marssivat kaatosateessa – toisaalla raikasi Kiinan kansallislaulu

Brittilehti: Vain kolmasosa briteistä kannattaa eroa Euroopan unionista ilman sopimusta

Ainakin kahdeksan kuollut hotellitulipalossa Odessassa Ukrainassa

Venezuela uhkaa aikaistaa parlamenttivaaleja – oppositio todennäköisesti boikotoisi vaaleja, vaikka tutkija uskoo sen voittoon

Grönlanti kommentoi Trumpin ostohaluja: Olemme avoimia kaupankäynnille, emme myynnille

Yhdysvaltalainen kongressiedustaja muutti mielensä ja torjui Israelin tarjouksen päästää hänet maahan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.