Turkki haluaa lähettää Isis-vankejaan takaisin kotimaihinsa Eurooppaan

Turkin hallitus aikoo lähettää Syyriassa vangittuja Isis-taistelijoita takaisin kotimaihinsa, kertoo uutistoimisto AFP.

Ainakin osa vangeista on kotoisin Euroopan maista. Turkin hallitus on säännöllisesti vaatinut Euroopan maita ottamaan takaisin terroristijärjestö Isisiin liittyneitä kansalaisiaan.

–  Emme aio pitää heitä aikojen loppuun saakka. Emme ole Daeshin (Isisin) hotelli, Turkin sisäministeri Süleyman Soylu sanoi toimittajille lauantaina.

Hänen mukaansa Turkki pitäisi vangittuja ulkomaalaisia Isis-taistelijoita vielä "jonkin aikaa", minkä jälkeen heidät lähetettäisiin takaisin kotimaihinsa.

Soylun mukaan osa EU-maista, kuten Hollanti ja Britannia, ovat poistaneet maansa kansalaisuuden joiltakin taistelijoilta, jotta Turkki ei voisi lähettää heitä takaisin lähtömaihinsa.

–  Meidän mielestämme sitä on mahdotonta hyväksyä. Se on täysin vastuutonta. Mitä haluatte, että teen teidän terroristillanne? Soylu sanoi.

Turkki hyökkäsi viime kuussa Syyrian koillisosien kurdialueille. Turkki on pidättänyt Isisin jäseniä, jotka olivat ennen kurdien hallussa. Osan vangeista uskotaan paenneen syyrialaisista vankiloista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.