Tutkimus: USA:n vaikutusvalta heikkenee

Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta heikkenee seuraavien kahden vuosikymmenen kuluessa. Samalla dollarin asema maailman suurimpana valuuttana katoaa. Näin ennustavat amerikkalaiset tiedusteluviranomaiset.

Global Trends 2025 -katsauksen mukaan maailmasta tulee nykyistä vaarallisempi, kun aseet lisääntyvät ja elintarvikkeista ja juomavedestä tulee pulaa.

Ennusteen mukaan Kiina ja Intia nousevat Yhdysvaltain rinnalle moninapaisen maailman mahtivalloiksi. Myös Iran, Turkki ja Indonesia kasvattavat vaikutusvaltaansa.

Kyseisiä tutkimuksia tehdään joka viides vuosi. Tämänkertaisessa Yhdysvaltain asema nähtiin aiempia tutkimuksia huomattavasti synkempänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.