Ukrainan presidentinvaalit: Gallup-suosikkina keikkuneen koomikon Venäjä-kytkyt paljastuivat

Ukrainassa käydään presidentinvaalit vasta maaliskuun lopulla, mutta armoton pudotuspeli on jo alkanut.

Viime viikonloppuna paljastettiin mielipidekyselyjen kakkosen, koomikko Volodymyr Zelenskyyn kiusalliset Venäjä-kytkyt.

Zelenskyy ei ensiksi vastannut lainkaan tutkivan Skhemy-ryhmän väitteisiin, joiden mukaan hän olisi kytköksissä kolmeenkin Venäjällä toimivaan tv- ja elokuvatuotantoyhtiöön näiden Kyprokselle rekisteröidyn emoyhtiön Green Family Ltd:n kautta.

Sunnuntaina mies kuitenkin vahvisti, että hän kuuluu Green Familyn omistajiin ja harjoittaa sen tytäryhtiön Grin Filmsin välityksellä elokuvien tuotantotoimintaa Venäjällä.

Hän kuitenkin kiisti jyrkästi sen, että hän olisi osallistunut Grin Filmsin rahoituskuvioiden järjestelyyn Venäjällä. Skhemyn tietojen mukaan Grin Films olisi hakenut ja myös saanut Venäjän kulttuuriministeriön rahoitusta.

 

Syytökset ovat vakavia Ukrainassa, joka on ollut käytännössä sotatilassa Venäjän kanssa vuodesta 2014 lähtien. Maan nykyinen istuva presidentti Petro Poroshenko on ollut toistuvasti julkisuuden valokeilassa paitsi Venäjän Lipetskissä sijainneen suklaatehtaansa myös Krimin niemimaalle jääneen telakkansa vuoksi.

Oppositio on epäillyt, että presidentti olisi koko ajan pyörittänyt bisneksiään Venäjällä. Poroshenko kertoi kuitenkin viime syyskuussa, että Venäjän viranomaiset ovat takavarikoineet hänen Krimin-telakkansa eikä hän enää omista sitä. Lipetskin suklaatehtaansa hän sulki jo vuonna 2014, heti presidentiksi tultuaan.

Koomikko Volodymyr Zelenskyy myönsi, että hän saa edelleen Venäjältä rojalty-maksuja sinne myymistään tuotanto-oikeuksista. Hän lupasi hankkiutua eroon kaupallisista intresseistään Venäjällä ”lähitulevaisuudessa”.

Zelenskyyn kansansuosio on tullut politiikan tutkijoille osittain yllätyksenä, sillä hänen poliittiset päämääränsä ovat jääneet pitkälti hämärän peittoon. Hän on puhunut vain muutoksesta, mutta ei juuri mitään sen sisällöstä.

– Ihmiset ovat valmiita äänestämään näyttelijää tietämättä hänen kantaansa avainasioista, kuten esimerkiksi euro-atlanttisesta yhteistyöstä, talouden uudistamisesta ja Venäjän kanssa käytävästä sodasta, päivitteli Ukrainan Äänestäjien komitean johtaja Oleksiy Koshel.

Suosion ilmeinen syy on Zelenskyyn tähdittämä tv-sarja ”Kansan palvelija”, jonka valomainokset pyörivät ympäri Ukrainan. Kysymys on poliittisesta satiirista, jossa tavallinen opettaja ajautuu maansa presidentiksi ja törmää järjestelmän ongelmiin. Koomikko ja hänen esittämänsä hahmo ovat mahdollisesti menneet sekaisin ihmisten mielissä. Zelenskyyn ehdokkuuttakin pidettiin aluksi vain sarjaan liittyvänä vitsinä.

Presidentinvaalien ennakkosuosikki Julia Timoshenko vahvisti tiistaina virallisesti oman ehdokkuutensa. Poroshenkon vahvistusta odotetaan lähipäivinä. Asetelmat ovat alkuvaiheessa ja kaikkien kärkiehdokkaiden kannatus on edelleen reilusti alle 20 prosenttia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .