Ulkoministeri Pekka Haavisto EU:n edustajana Sudaniin

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vierailee lähiviikkoina Sudanissa ja Punaisenmeren lähialueen maissa Euroopan unionin edustajana. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Federica Mogherini on valtuuttanut hänet keskustelemaan Sudanin tilanteesta EU:n puolesta.

Haaviston tehtävänä on välittää Euroopan unionin kanta tilanteeseen. Haavisto toteaa tiedotteessa kannustavansa sekä sotilasneuvoston että oppositiorintaman edustajia jatkamaan neuvotteluja, jotta maan siirtyminen siviilihallintoon tapahtuisi nopeasti.

Mogherinin mukaan Haavisto tulee selvittämään, miten EU voi parhaiten tukea Sudania polulla kohti demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja vakautta.

–  Euroopan unioni seuraa Sudanin tilannetta hyvin tarkkaan seisoen niiden sudanilaisten osapuolten rinnalla, jotka ovat päässeet sopimukseen, ja vaatien alueellisia ja kansainvälisiä toimijoita osallistumaan rakentavasti tilanteen ratkaisemiseen. Ministeri Haavistolla on kokemusta alueesta, erityisesti Sudanista, sekä EU:n että YK:n puitteissa työskentelynsä ajoilta, Mogherini toteaa tiedotteessa.

Maahan syntynyttä sovintoa juhlittiin viime viikolla

Sotilasjuntta ja siviilihallintoa vaatineet mielenosoittajat pääsivät viime viikolla sopuun vallanjaosta. Maahan perustetaan kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ajaksi riippumaton neuvosto, joka koostuu kuudesta siviilistä ja viidestä armeijan edustajasta.

Sopimuksen mukaan neuvostoa johtaa ensimmäisen 21 kuukauden ajan sotilasedustaja, minkä jälkeen johtajan paikka siirtyy siviileille 18 kuukaudeksi.

Sotilasjuntta oli ollut vallassa Sudanissa huhtikuusta, jolloin presidentti Omar al-Bashir syrjäytettiin kuukausia jatkuneiden mielenosoitusten jälkeen.

Al-Bashiria epäillään muun muassa korruptiosta. Hän on myös kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttama epäiltynä sotarikoksista. Al-Bashirin syrjäyttämisen jälkeen valtaan nousseet sotilasjohtajat olivat toistuvasti torjuneet mielenosoittajien vaatimukset siviilihallintoon siirtymisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.