Unicef: Aliravittuja alle viisivuotiaita voi olla Jemenissä 2,4 miljoonaa vuoden loppuun mennessä

Aliravittujen alle viisivuotiaiden määrä voi kasvaa Jemenissä viidenneksellä eli 2,4 miljoonaan vuoden loppuun mennessä, selviää YK:n lastenjärjestö Unicefin tuoreesta raportista. Jopa 30  000 jemeniläislasta on vaarassa ajautua hengenvaaralliseen aliravitsemukseen seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Samaan aikaan jopa miljoona lasta on vaarassa jäädä vaille elintärkeitä mikroravinteita ja vitamiineja humanitaarisen avun rahoituksen jäätyä vajaaksi tänä keväänä, Unicef lisää. Myös puoli miljoonaa raskaana olevaa naista ja imettävää äitiä on jäämässä vaille ravintolisiä ja neuvontaa lasten ravitsemuksesta.

Jemenissä on YK:n mukaan käynnissä yksi maailman pahimmista humanitaarisista katastrofeista. Vuonna 2015 alkaneessa sisällissodassa on kuollut kymmeniätuhansia siviilejä viiden viime vuoden aikana, ja maan talous sekä terveydenhuolto ovat romahtaneet.

Koronavirus uhkaa jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevaa maata

Unicefin mukaan vuosia jatkuneiden levottomuuksien takia vain puolet Jemenin terveyskeskuksista on toiminnassa, ja niissäkin on valtava pula lääkkeistä ja varusteista sekä henkilökunnasta.

Alle viisivuotiaista lapsista 6  600 on vaarassa menehtyä ehkäistävissä oleviin syihin vuoden loppuun mennessä, Unicef arvioi. Tähän ikäluokkaan kuuluvista lapsista viisi miljoonaa on jäämässä ilman elintärkeitä perusrokotteita.

Koronavirus uhkaa levitä Jemenissä, sillä puhtaasta vedestä ja sanitaatiopalveluista on pulaa. Unicefin mukaan lähes kymmenellä miljoonalla lapsella ei ole riittäviä mahdollisuuksia hygieniasta huolehtimiseen ja määrän on ennustettu kasvavan kolmella miljoonalla heinäkuun loppuun mennessä.

Koronavirus ei ole ainoastaan uhka lasten terveydelle. Koulujen sulkeuduttua koronavirusepidemian takia 7,8 miljoonaa lasta on pudonnut maassa koulutuksen ulkopuolelle, Unicef kertoo.

Entisestään heikentyneessä taloustilanteessa tämä kasvattaa lasten riskiä ajautua lapsityöhön ja lapsiavioliittoihin sekä värväytymistä aseellisiin ryhmiin. Kuluneen viiden vuoden aikana YK on kirjannut ylös lähes 3  500 tapausta, joissa jopa 10-vuotiaita lapsia on värvätty ja hyväksikäytetty aseellisissa ryhmissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Niinistö: Rajojen sulkemista ei kohdistettu Ruotsia vaan virusta vastaan

Kiina aloitti uiguurien seuraamisen jo vuonna 2013 älypuhelimiin ujutetuilla vakoiluohjelmilla

Kiina toteuttaa uiguurien hidasta kansanmurhaa pakkosterilisaatioilla ja -aborteilla

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia – tartuntojen määrä maailmanlaajuisesti ylitti uuden rajapyykin

Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Japanissa vanhainkoti jäi tulvan alle – 14 ihmisen uskotaan kuolleen

Yli sadan päivän kuiva kausi päättyi Englannin pubeissa, myös elokuvateatterit ja kampaamot saivat avata ovensa

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa puhunut Trump tuomitsi jälleen mielenosoitukset: "Vihaiset väkijoukot yrittävät repiä alas perustajiemme patsaat, töhriä pyhimmät muistomerkkimme ja vapauttaa väkivallan aallon kaupungeissamme"

Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.