Uuden-Seelannin iskusta pidätetty ollut yhteydessä Norjan joukkomurhaaja Breivikiin

Norjan Anders Behring Breivik on ollut esikuvana Uuden-Seelannin islamin vastaisessa terrori-iskussa. Brittiläisen Guardian-lehden mukaan iskusta pidätettynä oleva australialainen mies kertoo kirjasessaan olleensa lyhyesti yhteydessä Breivikiin. 

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko pitää iskun tapahtumista Uudessa-Seelannissa yllättävänä, koska Uusi-Seelanti on rauhallinen paikka.

Ääri-islamismin vastainen toiminta on keskittynyt aikaisemmin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, joissa on esiintynyt jo pitkään mielipiteitä, että länsimainen ihmisrotu on uhattuna islamilaisesta maailmasta tulevan maahanmuuton myötä.

Breivik teki pommi-iskun Oslon keskustaan ja ampui vasemmistonuoria Utöyan saarella vuonna 2011. Iskussa kuoli 77 ihmistä. Breivik perusteli iskua Norjan suojelemisella islamilta.

Ainakin 49 kuoli verilöylyssä moskeijoihin Uudessa-Seelannissa –  ampuja kuvasi veritekoja suorana lähetyksenä nettiin